Uutiset Uutiset

Ohjaamoissa työskentelevät haluavat uudistaa nuorten palvelut
29.11.2018
Kohtaamo
Ohjaamojen työntekijät peilaavat tehtäväänsä vahvasti palvelujärjestelmän ongelmien kautta. Ohjaamon erityisyys näyttäytyy vanhakantaista ja byrokraattista, sektorikohtaista palvelujärjestelmää vasten nuorilähtöisenä, tukea ja aikaa antavana, joustavana ja kokonaisvaltaisena. Lue lisää
Ohjaamojen perusteet on julkaistu
26.11.2018
Kohtaamo
Ohjaamo-toiminnalle on valtakunnallisesti julkaistu uudet perusteet. Nyt julkaistu asiakirja korvaa aiemmin käytössä olleet ohjeistukset toiminnan lähtökohdista. Lue lisää
Syksyn asiakaspalaute Ohjaamoista
19.11.2018
Kohtaamo
Erilaiset mediakampanjat ovat lisänneet Ohjaamojen tunnettavuutta nuorten parissa, tämä selviää syksyn 2018 valtakunnallisesta palautteenkeruusta. Palautetta antoi 495 nuorta tai nuorta aikuista 30 eri Ohjaamosta. Kehittämisehdotuksissa nousi esille edelleen tiedottamisen ja näkyvyyden lisääminen Ohjaamoissa. Lue lisää

Tapahtumat Tapahtumat

Kohtaamopäivät 10.-11.12.

Kohtaamopäivät ovat kohtaamolaisten omat kehittämispäivät

Blogit Blogit

Nuorten asunnottomuus on kasvanut, vaikka kokonaisuudessaan asunnottomuus on laskenut. Nuorten asunnottomuus on ratkaistavissa yhteistyöllä. Ohjaamot ovat yhteistyön alusta myös nuorten asumisasioiden
Katso nyt TESSU-webinaarien tallenteet! Keväällä 2018 järjestettyjen webinaarien tallenteet ovat TESSU-Youtubessa.
Armi Itätalo tarkasteli pro gradussaan rodullistettujen nuorten palvelukokemuksia Ohjaamossa. Palvelukokemusten ohella tutkimuksessa pureuduttiin työmarkkinakansalaisuuden eetokseen yhteiskunnassamme.
Alkukesästä sosiaalisessa mediassa kiersi #olisinpatiennyt-haaste. Ajatuksena oli kirjoittaa omalle nuorelle itselleen asioita, joita olisi ollut hyvä silloin tietää. Sosiaalinen media täyttyi
Jokainen Ohjaamo on toimintaa aloittaessaan miettinyt tapoja, miten nuoret tavoitetaan ja saadaan Ohjaamon palvelujen pariin. Ohjaamoissa on viimeisten vuosien aikana nuoria tavoittelevaa viestintää

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa