Blogit Blogit

Olisinpa tiennyt

Alkukesästä sosiaalisessa mediassa kiersi #olisinpatiennyt-haaste. Ajatuksena oli kirjoittaa omalle nuorelle itselleen asioita, joita olisi ollut hyvä silloin tietää. Sosiaalinen media täyttyi kannustavista sanoista ja rohkaisusta. Välillä toki muisteltiin menneitä muotivillityksiä ja tyhmiä temppuja. Moni kuitenkin vaikutti sanovan nuorelle itselleen, että apua saa tarvita ja sitä saa pyytää.

Avun pyytäminen on hankalaa. Trust me, tiedän mistä puhun. #olisinpatiennyt –haasteenkin pohjalta uskallan sanoa, että kyse lienee yleisestä ilmiöstä. Mutta mistä siinä erityisesti nuorten kohdalla on kyse? Onko kyse pärjäämiskulttuurista ja siitä, että ei kehdata myöntää, että en osaa, en jaksa, en selviä? Vai voiko kyse olla siitä, että ei ehkä osata edes sanoittaa omaa avun tarvettaan? Miten voisin kysyä jotain, kun en tiedä mitä kysyä, saatika mistä sitä pitäisi kysyä? Ja miten ihmeessä voisin pyytää apua, kun en edes tiedä mikä on ongelma?

Miten me ammattilaisina voisimme välittää nuorille sen viestin, että sinun ei tarvitse tietää mikä pulmasi on? Että meidän tehtävämme on esittää kysymyksiä, kuunnella sinua ja yrittää yhdessä löytää oikeita sanoja. Olen kuullut kysyttävän voiko esimerkiksi Ohjaamoon mennä, jollei ole oikeita ongelmia. Voi, totta kai. Jeesiä voi etsiä vaikkapa uuden harrastuksen aloittamiseen tai Kelan lomakkeen puuttuvan kohdan täyttämiseen. Ei ole pieniä tai isoja, oikeita tai vääriä asioita. On vain asioita. Siihen ehkä liittyvät nuo somekampanjankin monet kannustukset avun tarvitsemisesta ja pyytämisestä. Itse ainakin olen miettinyt, että ehkä olisin jossain kohtaa päässyt helpommalla, jos olisi ollut Ohjaamoja. Turhan pitkään esimerkiksi yritin itsekseni ratkaista mikä musta tulee isona. (Nyt tosin olen oivaltanut, että se ei ehkä koskaan selviä ja että aikuiset ovat usein näiden kysymysten kanssa ihan yhtä hukassa. Se muuten oli yksi omista ajatuksistani, joita jaoin #olisinpatiennyt –hästägin alla.)

Korkein kynnys on usein jo kotona

Puhumme paljon matalan kynnyksen palveluista ja mietimme kuinka toiminnasta rakennettaisiin mahdollisimman kynnyksetöntä. Se ensimmäinen, ja ehkä myös se korkein, kynnys on kuitenkin usein omassa päässämme. Miten sitä kynnystä voisi madaltaa? Viime viikonlopun Helsingin Sanomien (2.9.2018) asunnottomuutta käsittelevässä artikkelissa 18-vuotias Roosa totesi, että ”Tärkeintä on se, että uskallat pyytää apua. Kävelet sisään ihan mihin vain toimistoon, kunhan teet niin.” Viisaita sanoja, joista myös meidän palveluja rakentavien on syytä ottaa opiksi.

Ohjaamot ovat paikkoja, joihin voi vain kävellä sisään. Paikkoja, joissa ei tarvitse tietää mihin toimistoon astuu tai keneltä työntekijältä asiaa kysyy. Sisään voi tulla asialla kuin asialla, yhtä hyvin työn kuin asunnonkin haussa. Reilussa kolmessa vuodessa Ohjaamojen määrä on noussut noin kahdestakymmenestä noin kuuteenkymmeneen. Ohjaamosta ei varmastikaan tule jokaisen nuoren lähipalvelua, mutta jo nyt näkee, että monien alueiden toimijoita Ohjaamot ovat herättäneet. Useamassa kunnassa keskustellaan muun muassa nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen rakentamisesta tai lisäämisestä. Puhutaan monialaisesta yhteistyöstä ja ylitetään kuntarajoja ratkaisuja mietittäessä. Mietitään miten se riittäisi, että kävelee sisään ihan mihin vaan toimistoon.

Kynnykset madaltuvat yhteistyöllä

Parhaimmillaan jokaisen nuoren lähellä, tai ainakin kohtuullisesti saavutettavissa, on tarjolla tietoa, neuvontaa ja ohjausta. Miten se tehdään ja kuinka toimitaan niin, että apua uskaltaa pyytää silloinkin, kun ei aivan tiedä mitä tarvitsisi? Uskon, että siihen tarvitaan monia toimijoita. Siihen tarvitaan Ohjaamoja, tieto- ja neuvontatyötä, etsivää nuorisotyötä, järjestöjä… Siihen tarvitaan yhteistyötä ja yhdessä tekemistä. Sitä, että tunnetaan toisemme ja tiedetään mitä naapurissa tehdään. Tarvitaan vuoropuhelua ja yhteisiä kahvihetkiä, tarvitaan luottamusta. Sitten voimme myöhemmin omalle itsellemme kirjoittaa ”olisinpa tiennyt miten paljon enemmän saamme yhdessä aikaan”.

Kommentit
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa