Blogit Blogit

Töihin tai opiskelemaan ulkomaille?

Nuorten parissa työskennellessä huomaa nopeasti, että yhä useammat nuoret ovat kiinnostuneita työnhausta ja opiskelusta ulkomailla. Jo pelkkä opiskelu kartuttaa kielitaitoa ja elämänkokemusta, mutta työskentely ulkomailla antaa myös työkokemusta ja opettaa työyhteisöjen metataitoja.

Työvoiman liikkuvuus Euroopassa (ESR) hanke kehittää Työ- ja elinkeinotoimistojen kansainvälisen työnvälityksen palvelua eli EURES-palvelua. TLE-hankkeen kehitysteemoihin kuuluu myös nuorille suunnattujen kansainvälisyyttä edistävien palveluiden kehittäminen. Hankkeessa on tehty kuluneen vajaan kahden vuoden aikana erilaisia toimia ja kokeiluja, joiden tarkoituksena on saada jaettua nuorille tietoa ulkomaan työmahdollisuuksista. Ohjaamot ovat olleet tässä merkittävässä osassa ja heidän kauttaan onkin tavoitettu kohderyhmään kuuluvia nuoria.  

Hanke on järjestänyt kansainvälisen työnhaun valmennuksia yhdessä TE-toimistojen EURES-palveluiden ja nuorten palveluiden kanssa keväällä 2017. Valmennuksia toteutettiin viidellä paikkakunnalla ja niihin osallistui yhteensä n. 40 nuorta. Nuorten kansainvälinen työnhakuvalmennus koostui muutamasta ryhmäpäivästä, verkkotyöskentelystä sekä kolmen tunnin henkilökohtaisesta valmennuksesta. Ryhmäpäivien aikana käytiin läpi tiukkaa asiaa työnhausta ulkomailla, mutta se antoi myös rohkaisua ottamaan askelia kohti omaa unelmaa. Nuoret saivat tietoa eurooppalaisista työmahdollisuuksista ja erilaisista kansainvälisen työnhaun sähköisistä kanavista. Jokainen osallistuja teki myös oman kansainvälisen työnhaun suunnitelman. Lisää tietoa valmennuksista löydät täältä ja täältä.

Sosiaalisen median kokeilut kuuluvat myös hankkeen toimintaan. Olemme tehneet muun muassa tuloksekasta yhteistyötä viime keväänä Islannissa asuvan suomalaisen blogikirjoittajan kanssa. Hänen tekstinsä työnhausta Islannissa tavoittivat yli 30 000 lukijaa jo ensimmäisen kuukauden aikana. Tänä keväänä laajensimme blogikokeilua muihin Euroopan maihin. Rantapallo.fi -sivuston kautta löysimme bloggareita, jotka kertovat elämästä ja työskentelystä Saksassa, Italiassa, Tanskassa ja Norjassa. (Lisää blogikirjoituksia löydät täältä, täältä, täältä ja täältä.) Kirjoituksia olemme jakaneet mm. EURESin sosiaalisen median kanavissa. Tuloksia blogisarjan kokeilusta saamme viimeisten kirjoitusten jälkeen. Päästimme myös muut hoitamaan Instagram-tiliämme ja saimme mukavaa näkyvyyttä kansainvälisten liikkujien keskuudessa. Somelinkit ja blogikirjoitukset löytyvät myös TLE-hankkeen nettisivuilta.

EOJD-rekrytointitapahtuma Oulussa ystävänpäivänä oli menestys erityisesti online-työnvälityksen osalta. Tällaisia tilaisuuksia kannattaa hyödyntää. Online-mahdollisuus madaltaa nuorten kynnystä kysellä työn hakemisesta ja työpaikkamahdollisuuksista eri maissa suoraan kohdemaan asiantuntijoilta. EOJD tulee sanoista European (Online) Job Days. Kyseessä on rekrytointitapahtuma, johon osallistuu online-yhteydellä useita työnantajia muistakin maista. Näitä eri maissa järjestettäviä tapahtumia löytyy www.europeanjobdays.eu -sivuilta. Suomeen on suunniteltu matkailualan online-työnvälitystapahtumaa ensi syksyksi ja isompaa online + onsite-tapahtumaa alkuvuoteen 2018. Näistä tiedotamme lähiaikoina lisää.

Euroopan komissio tarjoaa kansainväliseen nuorisotyöttömyyteen ratkaisuksi mm. drop'pin@eures -sivustoa. Sivustolla on tarjolla erilaisia harjoittelu- ja oppisopimusmahdollisuuksia nuorille.

Työvoiman liikkuvuus Euroopassa (ESR) hankkeen projektiasiantuntijat ovat sijoittuneena TE-toimistoihin ympäri Suomea ja työskentelevät tiiviisti toimistojen EURES asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä. Nuorten teemaa koordinoi Maija Niskavirta Tampereella ja sosiaalisen median kehittämistä Tiina Ikonen.

 

Työkaluja kansainväliseen ohjaukseen

EURES-portaali

TE-palvelujen EURES

Drop'pin@eures

Maailmalle.netin kansainvälisyystesti Facebookissa

EURES Suomi Facebookissa

EURES Suomi Instagramissa

 

Kirjoittanut: Tiina Ikonen, projektiasiantuntija, Työvoiman liikkuvuus Euroopassa -hanke

Kommentit
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa