Ohjaamolla on hyvät kikka vitoset eri tilanteisiin - Syksyn palaute kannustaa

Lokakuussa kerätty Ohjaamojen asiakaspalaute kertoo, että niiden nuorten osuus, jotka ovat kuulleet Ohjaamosta läheisiltään, ystäviltään ja sisaruksiltaan, on kasvanut verrattuna vuoden takaiseen. Palautetta antoi 343 nuorta 19 eri Ohjaamosta.

Ohjaamojen ohjaus sai jälleen hyvän todistuksen. Vastaukset kysymykseen, minkä arvosanan antaisit saamastasi ohjauksesta asteikolla 4–10, tuotti keskiarvon 9,17.

Kun tarkastellaan tarkemmin, kuinka nuoret kokevat Ohjaamossa saadun ohjauksen tiedon ja tuen saannin sekä osallisuuden kannalta, näkyy sama myönteinen trendi kuin aiemmissakin palautteissa. 93–97 prosenttia vastanneista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä seuraavien väitteiden kanssa: sain tarvitsemaani tietoa tai tukea, sain osallistua itseäni koskevien päätösten tekemiseen ja ohjaaja kuunteli ajatuksiani ja toiveitani.

Tulevaisuutta koskevissa väitteissäkin (tulevaisuuden suunnitelmani selkiytyivät sekä luottamus työ- tai koulutuspaikan löytymiseen lisääntyi) ollaan 80 prosentin paremmalla puolella täysin tai jokseenkin samaa mieltä olevien osuudessa, joskin täysin samaa mieltä olevien osuus laskee edellisiin väittämiin verrattuna.

Palautteessa nostettiin esille vain vähän kehitettäviä asioita; keskeisin vinkki oli lisätä mainontaa ja tiedotusta Ohjaamoista ja niiden toiminnasta.

ehkä enemmän voisi mainostaa että useampi löytäisi paikalle

Joitakin mainintoja tuli aukioloajasta, johon toivottiin joustoja, samoin toiveissa oli rauha ohjaustilanteisiin niin riittävän ajan kuin yksityisyydenkin suhteen. Kotoisuuden ja harrastustoiminnan lisääminen sekä nuorten osallisuus innovatiivisen toiminnan suunnitteluun nousivat myös esille. Monet halusivat kertoa myönteisistä kokemuksistaan. Ohjaamojen työ ei helppoa, mutta oikeassa suunnassa ollaan, ellei jo tiellä tähtiin.

Jatkakaa samaa rataa, nämä vain ovat hankalia asioita.

Minun mielestä homma toimii. Saa purkaa omia tunteita ja ohjaamolla on hyvät kikka vitoset eri tilanteisiin.

tää timantti on hiottu

Lue lisää palautteesta lyhyestä raportista.

 



Пока нет комментариев. Будь первым.

Nuorten asunnottomuus on kasvanut, vaikka kokonaisuudessaan asunnottomuus on laskenut. Nuorten asunnottomuus on ratkaistavissa yhteistyöllä. Ohjaamot ovat yhteistyön alusta myös nuorten asumisasioiden
Katso nyt TESSU-webinaarien tallenteet! Keväällä 2018 järjestettyjen webinaarien tallenteet ovat TESSU-Youtubessa.
Armi Itätalo tarkasteli pro gradussaan rodullistettujen nuorten palvelukokemuksia Ohjaamossa. Palvelukokemusten ohella tutkimuksessa pureuduttiin työmarkkinakansalaisuuden eetokseen yhteiskunnassamme.
Alkukesästä sosiaalisessa mediassa kiersi #olisinpatiennyt-haaste. Ajatuksena oli kirjoittaa omalle nuorelle itselleen asioita, joita olisi ollut hyvä silloin tietää. Sosiaalinen media täyttyi
Jokainen Ohjaamo on toimintaa aloittaessaan miettinyt tapoja, miten nuoret tavoitetaan ja saadaan Ohjaamon palvelujen pariin. Ohjaamoissa on viimeisten vuosien aikana nuoria tavoittelevaa viestintää