Kohtaamo-hanke (ESR)

Kohtaamon tehtävä on

- kehittää nuorten matalan kynnyksen ohjauspalveluja – Ohjaamoja – ja valtakunnallista verkko-ohjausta
- tavoitteena on edistää nuorten työllistymistä ja kouluttautumista sekä ehkäistä syrjäytymistä
- toteutetaan TEM:n johdolla useiden hallinnonalojen, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin yhteistyönä
- Kohtaamo on osa nuorisotakuun toimeenpanoa ja saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta hankekaudella 2014–2020.

Kohtaamo-hanke esittäytyy

Mikä on Ohjaamo?

Ohjaamo on paikka, josta alle 30 -vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset saavat apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa. Ohjaamot eri puolilla Suomea tarjoavat tietoa, neuvontaa ja ohjausta nopeasti ja tarpeiden mukaan.

Toimintaa, joka kokoaa eri toimijoita yhteen saman katon alle, on kehitetty eri puolilla Suomea jo vuosia. Tutuimmat esimerkit ovat Byströmin palvelut Oulussa ja Mikkelin Olkkari, mutta samankaltaista toimintaa on kehitetty muuallakin. Useissa kyselyissä nuorilta on tullut selkeä toive saada tietoa, neuvontaa ja ohjausta helposti ja nopeasti. Tähän tarpeeseen Ohjaamot pyrkivät vaastaamaan.

Vuonna 2014 toimintaa lähdettiin laajentamaan eri puolille Suomea osana nuorisotakuuta. Taustalla olivat hyvät kokemukset jo kehitetyistä palveluista sekä toive helpottaa nuorten pääsyä erityisesti työhön ja koulutukseen. Vuoden 2015 alussa käynnistyikin joukko Euroopan sosiaalirahaston tukemia hankkeita, jotka ovat rakentaneet kuntiin ja kuntayhtymiin Ohjaamo-palveluja. Ohjaamoja on syntynyt myös kuntien omana toimintana ilman ulkopuolista hankerahoitusta.

Vuoden 2017 alkupuolella Ohjaamoja on yli 40 eri puolilla Suomea. Pohjoisin Ohjaamo löytyy Rovaniemeltä, eteläisin puolestaan Helsingistä. Ohjaamoissa työskentelee noin 450 eri alojen ammattilaista vähintään yhtenä päivänä viikossa.

Ohjaamoja kehitetään eri ministeriöiden yhteistyönä. Mukana ovat työ- ja elinkienoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö. Valtakunnallisesti toimintaa tukee Kohtaamo-hanke (ESR).

Ohjaamoihin ja niiden toimintaan voi tutustua osoitteessa ohjaamot.fi. Valtakunnallisilta sivuilta löytyvät kaikkien Suomen Ohjaamoiden yhteystiedot. Ohjaamojen tiedot löydät myös Ohjaamojen yhteisestä esitteestä.

 

Kokoomateos Uutta auringon alla? on monipuolinen kattaus. Ohjaamo-toiminta on kuitenkin niin laajaa ja eri näkymiä avaavaa, että on hyvä pohtia, mihin tutkimuspaukkuja kannattaa jatkossa suunnata.
Mitä asiakkaamme tarvitsevat nyt ja mitä he tarvitsevat tulevaisuudessa? Tätä aihetta sivuttiin Koordinaatin (valtakunnallinen nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus) järjestämillä
Monialaisuus ja yhdessä tekeminen on Ohjaamojen valttikortti myös tulevaisuudessa. Tämän havainnon tekivät TESSU-valmentajat Ohjaamo Etelä-Pohjanmaan seminaarissa Seinäjoella. Tässä jutussa he
Ohjaamojen tehtäväksi on määritelty erityisesti nuorten työllistymisen edistäminen. Työelämän megatrendeistä puhuttaessa usein nousee esille nuorten sukupolvien suhde uuteen teknologiaan, jota
Suomenlinnan lautta vettä keinuttaa, torimummo huutaa ”Täältä silakkaa!” Työmatkani kulkee nykyään kuin Atomirotan Hima taas -kappaleessa, Helsingin keskustan maisemissa. Melkoinen muutos Järvenpään