Ohjaamo-toiminnan vakinaistaminen osa hallituksen puoliväliriihen ohjelmaa

Ohjaamo-toiminnan vakinaistaminen saa vahvan tuen Sipilän hallituksen puoliväliriihen ohjelmassa. Lasten ja nuorten hyvinvointia, koulutusta ja työllistymistä edistävän ohjelmaosion toimenpide numero 10 kuuluu: Vakiinnutetaan Ohjaamojen toiminta.

Toimenpiteessä nuorten ohjaus-, sosiaali-, terveys-, työvoima- ja nuorisopalveluja tehostetaan, selkeytetään ja kootaan yhteen sekä lyhennetään palveluprosesseja. Ohjaamoiden järjestämisvastuu määritellään osana meneillään olevia uudistuksia. Toiminnan tavoittellisuuden tehostamiseksi asetetaan ohjausryhmä, joka koostuu mnisteriöiden, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin edustajista. 

Syrjäytymisen vähentämisen kokonaisuudessa Ohjaamojen toiminnan vakiinnuttamiseen osoitetaan 5 miljoonaa euroa.

Toimeenpanon tukemiseksi hallitus selvittää lasten, nuorten ja perheiden palveluiden monialaiseen yhteistyöhön liittyvän tiedonhallinnan nykytilan ja kehittämistarpeet. Myös verkostojohtamiseen liittyvät ongelmat sekä sivistys- ja opetustoimen, koulutuksen järjestäjien ja sotepalveluiden yhdyspinnat (kunta- ja maakuntarajapinnat) selvitetään.

Kohtaamo uutisoi lisää päätöksen yksityiskohdista niiden tarkennuttua. Koko ohjelma-asiakirja löytyy tästä linkistä  



Inga kommentarer ännu. Bli först.

Uutisia, uutisia! TESSU-projekti jatkaa 31.3.2019 saakka. Valmennuksia on saatavissa siis vielä syksyllä.
Risteilyllä oli ohjaamolaisia mukava joukko, myös entisiä ja tuleviakin. Torstai-illan työryhmässä pureuduttiin sosiaalisen vahvistamisen toimiviin keinoihin, joilla nuoria tuetaan kiinnittymään
Ohjaamoissa eletään muutosten aikoja, kun useat hankerahoitukset päättyvät vuoden 2018 alussa ja uusia työntekijöitä astuu vastuisiin. Vantaan Ohjaamossa on visioitu, miten muutoksissa voitaisiin
OSMO – Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti järjesti Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä Joensuussa 16.2.2018 symposiumin, jonka aiheena oli Osallisuuden ja yhdenvertaisuuden tukeminen
Asumisneuvonnalla saadaan paljon hyvää aikaan nuorten elämässä. Nuorisoasuntoliiton (NAL) tuoreen tutkimuksen mukaan asumisneuvonnalla voidaan vähentää esimerkiksi nuorten häätöjä ja