Ohjaamojen projektipäällikköpäivää vietettiin 21.11.2017

Iltapäivän avasi työmarkkinaneuvos Teija Felt, joka toimii myös uuden Ohjaamojen ohjausryhmän puheenjohtajana. Osallistujien joukossa oli myös uusia vetovastuisiin tarttuneita ja siksikin Teija kävi läpi Ohjaamojen syntyhistoriaa nuorisotakuusta vastaavien ministeriöiden näkövinkkelistä. Ohjaamojen synnyssä sekä nykyisessäkin kehittämisessä keskiössä ovat nuorten toiveet ja ideat, sekä Ohjaamo-väen yhteinen halu tukea nuoria.

Projektipäällikköpäiviä leimaa avoin keskustelu onnistumisista, huolista ja mahdollisuuksista. Tällä kertaa keskusteltiin erityisesti hallituksen vakiinnuttamisrahoituksen puitteissa toteutettavista TE-toimistojen rekrytoinneista eri alueilla. Positiivista on se, että Ohjaamot saavat tätä kautta lisäkäsiä työhön. Osassa kunnissa tämä on tuottanut laajempaa innostusta lähteä mukaan toimintaan; Ohjaamo otetaan entistä vakavampana toimijana. Osassa kunnissa syntyy katkoksia, kun iso osa projektirahoituksella olleista siirtynee toisiin tehtäviin ja uudet rekrytoitavat astuvat mukaan.

Tulevana vuonna tarvitaan erityistä panostusta uusien työntekijöiden perehdytykseen ja koulutukseen, jotta hyvät toimintamallit ja hiljainen tieto siirtyisivät. Valtakunnallista linjausta kaivataan erityisesti TE-palveluihin liittyvien velvoitteiden ja sanktioiden suhteen. 

Päivää jatkettiin Janne Savolaisen vetovastuulla. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman selvityshenkilö, Matti Kaivosoja, halusi kuulla Ohjaamojen kokemuksia verkostojohtamisesta sekä keskeisistä Ohjaamojen yhdyspinnoista ajatellen tulevaa sote-, maakunta- ja kasvupalvelu-uudistusta. Ohjaamojen näkökulmasta on keskeistä saada yhteistyö toimimaan ja vahvistumaan Kelan sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa. Esillä olivat myös Ohjaamojen kokemukset siitä, miten yhteistyö ja rajapintatyöskentely saadaan sujumaan.

Yhteistyön mahdollistaa se, että siihen on lupa ja kehotus riittävän korkealta tasolta. Ylin johto sekä keskijohto tarvitsevat edelleen tietoa ja näkemystä Ohjaamojen asiakaslähtöisestä ytimestä. Ohjaamot toimivat hyvänä harjoituksena monitoimijaisessa yhteistyössä, mutta edelleen hallinnonalasiilot ovat vahvat. Tarvitaan "liimaa perseessä ja kahvit tarjolla", jotta väki pysyy yhteisissä keskusteluissa.

Mittavat hallinnolliset muutokset luovat sekä varjoja että mahdollisuuksia Ohjaamojen toiminnan kehittämiseen. Muutoksissa saavutetuista eduista ja linjoista pidetään kiinni ehkä entistä enemmän, eikä tulevia yhteistyökumppaneita voi vielä hahmottaa. Toisaalta juuri nyt on hyvä rakentaa yhteisiä julkisia palveluja ja uutta toimintatapaa.  

Lisäksi Harry Pulliainen KEHA-keskuksesta esitteli kehitteillä olevaa kasvupalvelujen asiakkuuksienhallinta-rekisteriä sekä Anna Toni Ohjaamojen psykososiaalisen tuen mallintamishanketta. Vuosina 2018 - 2019 toteutettavassa hankkeessa selvitetään Ohjaamoissa jo olemassa olevat tukemisen mallit sekä vahvistetaan ja kehitetään niitä käytännön toimin. Projektipäällikköpäivistä on muotoutunut vertaisten keskusteleva foorumi, ja se olikin päivän vetovastuussa olevan Janne Savolaisen tavoite tälläkin kertaa.

 



Inga kommentarer ännu. Bli först.

OSMO – Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti järjesti Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä Joensuussa 16.2.2018 symposiumin, jonka aiheena oli Osallisuuden ja yhdenvertaisuuden tukeminen
Asumisneuvonnalla saadaan paljon hyvää aikaan nuorten elämässä. Nuorisoasuntoliiton (NAL) tuoreen tutkimuksen mukaan asumisneuvonnalla voidaan vähentää esimerkiksi nuorten häätöjä ja
Moneen muuhun maahan verrattuna Suomessa on kattavat ja hyvin toimivat monialaiset tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (TNO-palvelut). 2000-luvun taitteessa Suomea arvostettiin edelläkävijänä myös
Diskussioner om arbetslösa ungdomar, stödåtgärder och nätverkande var på agendan när Navigatorn Österbotten bjöd in samarbetsparter och utvecklingsprojektet TESSU till ett seminarium i Härmä.
Sadussa hiiri ryhtyi tekemään kissalle takkia, josta tulikin liivi, josta tulivat kintaat. Ohjaamot muistuttavat tätä vanhaa satua käänteisessä järjestyksessä. Kintaita tehtiin, mutta liivi tuli ja