Ohjaamot näkyvät NUORI2017-suurtapahtumassa Tampereella

Nuoriso- ja kasvatusalan kokoontumisajot järjestetään ensi viikolla Tampereella, kun NUORI2017 kerää yhteen yli 2500 toimijaa eri puolilta Suomea. Myös Ohjaamot näkyvät ja kuuluvat tapahtumassa.

Tapahtuman messualueelle nousee pystyyn oma Ohjaamo, jossa voi pysähtyä hetkeksi, istahtaa alas ja tutustua Ohjaamojen toimintaan. Ohjaamo löytyy messuosastolta paikalta D5. Ohjaamoheimolaisiin voi toki törmätä tapahtumassa muuallakin. Ohjaamo-logolla varustetut hupparit ovat hyvä tunnusmerkki. Nykäise rohkeasti hihasta ja pysähdy juttusille!

Ohjaamojen toiminta on esillä myös ohjelmaosioissa. 

Tiistaina 28.3. keskustellaan nuorten asumisen asioista otsikolla Oma tupa, oma lupa. Millaista ohjausta nuoret tarvitsevat asumisen ja talouden kysymyksiin liittyen? Mikä asumisessa mietityttää nuoria ja millä tavoilla heitä voi auttaa eteenpäin? Millaista tukea Ohjaamot voivat tarjota? Näistä kysymyksistä keskustelemassa ovat Ohjaamo-toimijoiden lisäksi Nuorisoasuntoliitto ry. Keskustelua käydään tiistaina klo 14.30-15.30 tilassa Sonaatti 1.

Työllistämisen kysymyksiin pureudutaan keskiviikkona 29.3. osiossa nimeltä Ohjaamo ovena työelämään. Tilaisuudessa kuullaan, millaisia keinoja Ohjaamoilla ja niiden verkostoilla on käytössään nuorten työllistymisen edistämiseksi sekä mietitään millaisia uusia avauksia työllistämisen saralle tarvittaisiin. Mukana keskustelemassa on Lahden, Kotkan ja Pieksämäen Ohjaamojen lisäksi salibandyjoukkue Happee. Keskustelua käydään klo 10.45-12.00 tilassa Sonaatti 2.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöiden liitto Jyty ry nostaa ohjelmassaan myös Ohjaamot esiin. Teemalla Moniammattillinen yhteistyö nuorten palveluissa keskustellaan samoin keskiviikkona klo 9.15-10.30 tilassa Maestro.

Jyty kysyy, miten moniammatillisuus näkyy ja vaikuttaa käytännön työssä ja miten vastuut jakautuvat eri toimijoiden välillä? Miten yhteistyö toimii Ohjaamo-toiminnan parissa työskentelevien eri alan ammattilaisten kesken? Mikä on ihannetilanne ja mikä todellisuus? Keskustelemassa Jytyn tilaisuudessa ovat Kohtaamon lisäksi Pieksämäen Ohjaamo Pientare ja Helsingin Ohjaamo.

Nähdään Tampereella!

 

 

 



Inga kommentarer ännu. Bli först.

Nuorten asunnottomuus on kasvanut, vaikka kokonaisuudessaan asunnottomuus on laskenut. Nuorten asunnottomuus on ratkaistavissa yhteistyöllä. Ohjaamot ovat yhteistyön alusta myös nuorten asumisasioiden
Katso nyt TESSU-webinaarien tallenteet! Keväällä 2018 järjestettyjen webinaarien tallenteet ovat TESSU-Youtubessa.
Armi Itätalo tarkasteli pro gradussaan rodullistettujen nuorten palvelukokemuksia Ohjaamossa. Palvelukokemusten ohella tutkimuksessa pureuduttiin työmarkkinakansalaisuuden eetokseen yhteiskunnassamme.
Alkukesästä sosiaalisessa mediassa kiersi #olisinpatiennyt-haaste. Ajatuksena oli kirjoittaa omalle nuorelle itselleen asioita, joita olisi ollut hyvä silloin tietää. Sosiaalinen media täyttyi
Jokainen Ohjaamo on toimintaa aloittaessaan miettinyt tapoja, miten nuoret tavoitetaan ja saadaan Ohjaamon palvelujen pariin. Ohjaamoissa on viimeisten vuosien aikana nuoria tavoittelevaa viestintää