Uutta auringon alla? - Ohjaamot 2014-2017 -kirjassa tarkastellaan Ohjaamojen alkutaivalta ja taustalla olevaa politiikkaohjausta sekä luodataan nuorten kokemuksia, heidän osallistumisensa muotoja sekä tukemisensa keinoja. Kirjassa tarkastellaan myös monialaisen yhteistyön kipupisteitä sekä verkostojohtamisen malleja ja Ohjaamo-ratkaisuja eri alueilla. Ohjaamo-toiminta on vahvistanut ymmärrystä siitä, että palvelujärjestelmä, jossa keskitytään lyhytjänteisesti saaman oman sektorin asiat hoidettua ja suoritteet näkyville, ei toimi nuoren palvelukokemuksen ja tuen kannalta järkevästi

Yhteistyötä ja onnistumisia kirjassa kerrotaan Vantaan Ohjaamon kehittämistyöstä vuosina 2015 - 2018.

Työn alla - Ohjaamo Helsinki -julkaisu esittelee monipuolisesti Ohjaamo-toiminnan periaatteita, monialaista työtapaa sekä havaintoja nuorten kohtaamisen ja palvelujen kehittämistarpeista.

Kelan tutkimusosasto on selvittänyt Ohjaamojen ja Kelan yhteistyön tarpeita ja keinoja vuonna 2016. Voit lukea Anna-Marie Paavosen sekä Anna-Liisa Salmisen tutkimusblogin tai avaa koko selvitys.

Ajatushautomo Magma on julkaissut Frida Westerbackan tekemän selvityksen Ohjaamon ruotsinkielisestä kehittämistyöstä: Ung och i behov av stöd.

Ohjaamojen palvelujen käyttöä seurataan Nuti-tilastot -ohjelmalla

Nuti-tilastot on kehitetty nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen käynti- ja käyttöseurantaan. Nuti-tilastoja ylläpitää ja kehittää Ohjaamojenkin tarpeiden mukaan Koordinaatti, valtakunnallinen nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus. Lue lisää Nuti-tilastoista Koordinaatin sivuilta. Ohjaamot käyttävät vuoden 2018 yleisiä kirjaamisohjeita.

Luettavaa

Ohjaamo-toiminnasta löytyy myös englanninkielinen julkaisu: Integrating services to promote youth employment: Lessons from Finland.