TESSU-blogi TESSU-blogi

Tässä on TESSU-joukkue

TESSU-joukkue muodostuu yhdeksästä TESSU-valmentajasta, jotka ovat ohjausalan asiantuntijoita sekä viidestä projektityöntekijästä, jotka ovat projektiosaamisen ja viestinnän asiantuntijoita. Tässä kirjoituksessa esittelemme kaikki joukkueemme jäsenet!

Menneen parin vuoden aikana olemme kiertäneet ympäri Suomea, milloin sparraamassa, konsultoimassa ja valmentamassa Ohjaamoiden työntekijöitä, milloin osallistumalla Ohjaamojen tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Koska paljon reissataan, saattaa TESSU-työ myös käydä raskaaksi: aikaisia herätyksiä, pitkiä juna- tai bussimatkoja ja huonosti nukuttuja hotelliöitä. Mutta virtaa tähän työhön tuovat onneksi ihanat Ohjaamo-tiimit eri puolilla Suomea sekä TESSU-joukkueen mahtava porukka ja lempeällä ja tanakalla ruoriotteella joukkuettaan luotsaava projektipäällikkö!

TESSUlaiset tulevat 3 eri organisaatiosta. TESSU-joukkue kokoontuukin siksi yhdessä 3-4 kertaa vuodessa eri puolilla maata. Silloin aina kahden päivän aikana kehitämme ja testaamme valmennuksissa käytettäviä työkaluja ja menetelmiä, keskustelemme, kannustamme ja tuemme toinen toisiamme. Tapaamiset ovat tärkeitä ja henkireikä kiireisen työn lomassa. Nämä Bootcampit ovat meille paikkoja olla omiemme joukossa juuri sellaisina kuin olemme, avoimina toisillemme. Näissä on syntynyt tunne: Kuulumme TESSU-joukkoon! Muuten, seuraavaksi saatat bongata TESSUlaiset Turusta!

 

 

 

 

 

 

Työnteon ei tarvitse aina olla vakavaa. TESSU-tapaamisissa pidetään myös hauskaa ja voimaannutaan. Aktiviteetteina on ollut kulttuuria, liikuntaa tai näiden yhdistelmiä tai hassua draamakomiikkaa. Nauru on meille tärkeää, sillä se on sosiaalinen tekijä, jolla vahvistetaan yhteishenkeä. Siksi me hassuttelemme välipalaksi aina, kun kokoonnutaan.

Keitä me olemme?

Saammeko esitellä joukkueemme.

 

Mervi

Terve! Hurjia ollahan ja Lakeurelta tullahan. Pohojalaasta flikkaa ja akkaa erustaa (joskin kovin keskisuomalaistunutta)  tässä TESSU-joukkuueessa JAMK ammatillisen opettajakorkeakoulun opokouluttaja Pasasen Mervi. Ohojauksen vinkkelistä tuumaallen tykkään funteerata erityysesti uraohojauksen ja verkko-ohojauksen asioota. Johannytoki.

 

 

Anne

Olen TESSU-joukkueen toinen pohjalaisvahvistus, alunperin äikänmaikka ja opo. Töitä on tullut tehtyä sekä ammatillisella 2. asteella että ammattikorkeakoulussa. Nyt JAMK opekorkeassa ovat verkostoissa toimiminen ja monialainen yhteistyö ovat mieleisiä teemoja, joita ohjaajana ja verkostovalmentajana havainnoin ja tutkailen herkillä korvilla. "Mikään ei ole muuttunut, paitsi asenteeni. Kaikki on siis muuttunut."- Anthony De Mellon

 

 

Päivi K.

Joukkue sai riveihinsä elokuussa 2017 liikkuvan ja lukevan luontoihmisen Lapista, Kauppilan Päivin.
Olen pitkän linjan JAMKilainen, tällä hetkellä työskentelen opettajankouluttajana. Selkänojaa TESSU-työhön tuovat opokoulutus ja –kokemus sekä ohjauksen hanketyö viime vuosilta. Niin, ja tämä huikea joukkue tietenkin. Ohjausta on innostavaa tutkailla uraohjauksen ja alati muuttuvan työelämän vinkkeleistä. Mitähän loppusuoralla olevalla työnohjaajakoulutuksella on sanottavaa Ohjaamo-valmennuksiin?

 

 

Seija K.

Jokaisessa joukkueessa täytyy olla myös yksi savolainen ja TESSUssa se olen minä, Koskelan Seija JAMK ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Nykyisin reissaan kylläkin Pohjois-Karjalan ja Jyväskylän väliä, toisinaan käyn vähän kauempanakin ulkomailla kouluttamassa ohjauksen asioissa.  Ohjaustyössä minua kiehtovat kaikenlaiset kohtaamiset - siksipä mottonikin tai elämäni ohjelause on pyhää kirjaa mukaillen "kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan". Aina ei kyllä muista...

Koskelan Seija on siirtynyt syksyllä 2017 joukoistamme JAMK opekorkeakoulun kansainvälisiin koulutustehtäviin. Menestystä Seijalle!

 

 

Seija M.

Moro, Tampereelta nääs! Rotvallin reunalta löytyy Mäkisen Seija, JAMK ammatillisen opettajakorkeakoulun opotaustainen opettajankouluttaja ja TESSU- valmentaja. Monenmoiset ohjauksen muodot kuten vaikkapa työnohjaus ja verkko-ohjaus kiinnostavat tätä Puccinia kuuntelevaa perennapenkkiurheilijaa.

 

 

Jaakko

Olen sudeettistadilainen asfalttipihojen kasvatti, poikakuorolainen, puuhakas partiolainen ja toimelias dosentti. Innostun ohjauksen erityiskysymyksistä. Työskentelen opokouluttajana HAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja valmentajana TESSU-projektissa. Bongaa minut somesta.

 

 

 

Simo

Simo TESSU-huoneesta, hei! Olen Haukiputaan lahja Suomen Turulle. Laulava TESSU-valmentaja ja työskentelen erityisopettajakouluttajana HAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Erityinen kiinnostukseni Ohjaamoissa on monialaisen yhteistyön organisointi ja johtaminen. Bongaa minut somesta.

 

 

Päivi

Minun juureni ovat syvällä eteläpohjanmaalla, vaikka viihdynkin erinomaisesti Hämeenlinnassa, jossa toimin opokouluttajana HAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja valmentajana TESSUssa. Olen opo, ope ja tohtorikoulutettava, jota kiinnostaa Ohjaamoissa monialaisen ohjaustyön rakentuminen. Ohjaushommia teen muuten viikottain myös jumppasalilla :)
Minutkin löytää somesta!

 

 

Yvonne

Språkintresserad språklärare och studiehandledare från Vasa. Arbetar på Åbo Akademi, CLL, med projekt som berör mångkulturalitet. Som person är jag nyfiken, positiv och ständigt öppen för nya utmaningar och intryck. Olika kulturer, språk och internationell verksamhet intresserar mig både professionellt och personligen. Att resa är ett stort intresse.

 

 

Satu

Jag är en glad, aktiv österbottning med många järn i elden, förväntansfull inför den stundande fotbollssäsongen. Jag är speciellt intresserad av frågor som berör organisering, ledarskap, samarbete och förändringsprocesser. Jag är projektansvarig och handledare i TESSU projektet från Åbo Akademi, CLL.

 

 

Elina

Olen aito hämäläinen, nopsa, säpäkkä, lehmähermoinen ESR-projektikoordinaattori. Talousasioissa olen armoton, muuten todella joviaali. Bongaa minut somesta.

 

 

 

Tuire

Olen kokenut projektikoordinaattori, jolla numerot pysyy järjestyksessä ja hankehallinto hallussa. TESSU-projektissa talousasiat ovat minun hommana. Vapaa-ajalla minut löytää varmimmin liikuntaharrastusten parista, joko itse liikkumassa tai lapsia kuskaamassa tai kannustamassa.

 

 

 

Anna-Kaisa

Minä teen TESSU-projektissa viestintää ja julkaisuja, mutta voit tavata minut myös Ohjaamo-käynneillä tai ohjausryhmästämme. Työpaikkani on ammatillisessa opekorkeassa Jyväskylässä, ja ennen nykyistä projektisuunnittelijan tehtävää olen ollut mukana muissakin valtakunnallisissa ohjausalan hankkeissa. Vapaa-ajalla puuhaan pihassani tai ompelukoneen äärellä.

 

 

 

Auli

TESSU-joukkueen hilpeä, tsemppaava ja lämminhenkinen kapteeni JAMK opekorkeasta. Tämän savo-karjalaismuikki on projektiosaamisen monitaituri, sillä ESR-projektien kokemusta on lähes 20 vuotta opiskelijahuollon ja opinto- ja uraohjauksen hankkeissa. Edellinen ESR-kokonaisuus oli Opin ovi -verkoston koordinointi. Esteetikko ja kotikissa, jonka toinen koti on sattuneista syistä Gambiassa, siksi vapaa-aika menee Skypessä muruseni kanssa ja lomat Serrekundan auringon alla. Minussa asuu afrikkalainen sielu. Bongaa minut somesta: Twitter, Facebook

 

Kirjoittajat: Auli Sesay, Seija Koskela, Anna-Kaisa Tiihonen & em. TESSU-työntekijät

Kommentit
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.