Uutiset Uutiset

Ohjaamojen vakinaistamisen toimeenpano täsmentyy

Viime vuosina pääosin ESR-hankkeina aloitettu nuorten Ohjaamo-mallin kehittäminen sai uutta vauhtia keväällä 2017 hallituksen puoliväliriihestä. Hallituksen linjaukset sisälsivät muun muassa toimenpideohjelman nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Yhtenä toimenpiteenä hallitus päätti suunnata Ohjaamo-toiminnan vakiinnuttamiseen viiden miljoonan euron vuosittaisen lisärahoituksen vuoden 2018 alusta vuoden 2021 loppuun. Tavoitteena on tehostaa, selkeyttää ja koota yhteen nuorille tarkoitettuja ohjaus-, sosiaali-, terveys-, työvoima- ja nuorisopalveluita ja lyhentää samalla palveluprosessien kestoa. Kesän aikana ministeriöissä ryhdyttiin valmistelemaan toimia, joilla Ohjaamoille kohdennettava rahoitus saadaan kokonaisuudessaan käytettäväksi Ohjaamojen henkilöstöresursseihin.

Vakiinnuttamiseen varattu rahoitus on siirretty ministeriöiden yhteisellä päätöksellä työ- ja elinkeinoministeriölle, joka on siirtänyt rahat TE-toimistojen toimintamenomäärärahoihin. Elokuussa TE-toimistoille lähteneessä ohjeessa työ- ja elinkeinoministeriö selvitti rahoituksen taustan, käyttötarkoituksen, jakamisperusteet alueittain sekä resurssien käytön seurantatoimet.

Korvamerkittyä rahaa henkilöstön rekrytoimiseen

Rahan jakamisessa on käytetty alueellisesti keskeisimpinä kriteereinä nuorten määrää, peruskoulupohjaisten 20-29 -vuotiaiden määrää sekä alle 30-vuotiaiden työttömien ja maahanmuuttajataustaisten työttömien määrää. Rahan jakamisessa on päädytty tukemaan Ohjaamojen maanlaajuista kattavuutta siten, että tulevissa maakunnissa olisi kussakin vähintään yksi Ohjaamo. 

Työntekijät rekrytoidaan TE-toimistoihin ja he ovat TE-toimiston työnjohdon alaisuudessa maakuntien perustamiseen asti, jolloin resurssien käyttö siirtyy maakuntien vastuulle. Ohjeessa korostetaan, että rekrytoinneissa tulee huomioida Ohjaamoiden monialainen palvelutehtävä ja sen vahvistaminen. Uusi resurssi on ensisijaisesti tarkoitettu kattamaan Ohjaamo-toiminnasta koituvia henkilöstökuluja. Tehtävänä on Ohjaamojen koordinointi, verkostojen luominen ja edelleen kehittäminen, toiminnasta viestiminen ja asiakasohjaus.

Toimenkuvat määritellään alueilla

Rahojen käytön tarkoituksenmukaisesta kohdentamisesta sovitaan yhdessä TE-toimiston, Ohjaamon taustaorganisaation ja mukana olevien muiden organisaatioiden kanssa. Henkilöresurssia voidaan käyttää myös alueellisen yhteistyön kehittämiseen eikä kaikkea työpanosta tarvitse keskittää yhteen Ohjaamoon. Uudet henkilöt voivat aloittaa työnsä tällä rahoituksella 1.1.2018 ja ohjeistuksen mukaan sopimukset tulee tehdä vuoden 2021 loppuun.

Työ- ja elinkeinoministeriö ei ota kantaa resurssien tarkempaan kohdentamiseen, kunhan siinä noudatetaan ministeriöiden yhdessä linjaamia Ohjaamojen vähimmäiskriteerejä. Niissä Ohjaamo määritellään monialaiseksi matalan kynnyksen palvelupisteeksi, joka on avoinna vähintään kahtena päivänä viikossa. Lisäksi Ohjaamo perustuu eri organisaatioiden sopimuksiin ja palvelujen tavoitteena on edistää eri tavoilla nuorten koulutukseen ja työelämään kiinnittymistä.  

- Ohjaamo-toiminnassa yhdistetään julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palveluita ja nyt rekrytoitavat uudet työntekijät eivät korvaa nykyisten palvelupisteiden henkilöstöä, vaan tukevat monialaisen yhteistyön laajentumista ja vakiinnuttamista. Resurssit on siis käytettävä suoraan Ohjaamoja vahvistavaan toimintaan, korostaa työmarkkinaneuvos Teija Felt työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Koordinaatiota ja seurantaa

Hallituksen päätöksen taustalla on eripuolilla maata viime vuosina rakennetut Ohjaamo-palvelupisteet, joiden toiminnan tulokset ja toimintamalli on hallituksessa nähty arvokkaaksi. Suurin osa Ohjaamoista on saanut kuluvalla hankekaudella 2014-2020 ESR-hankerahaa kehittämistyöhön. Ohjaamo-toimintaan on edelleen avoinna uusi valtakunnallinen ESR-hankehaku lokakuun alkuun asti. Kohtaamo-koordinaatiohanke (ESR), TESSU-(ESR) ja OSMO-hanke tukevat uusien ja aikaisemmin aloittaneiden Ohjaamojen kehittämistä ja toimintaedellytyksiä riippumatta siitä, mistä resursseja Ohjaamo-toimintaan kanavoidaan.

Hallituksen linjauksessa todettiin myös, että valtakunnallista toimeenpanoa ja seurantaa tulee edistämään syksyllä 2017 asetettava laajapohjainen ohjausryhmä. Sen lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö seuraa henkilöstöresurssien jakautumista ja käyttöä sekä yleisemminkin linjausten vaikutuksia. Jatkossa ohjeistusta päivitetään tarpeen mukaan ohjausryhmän ja ministeriöiden linjausten mukaisesti.



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Blogit Blogit

Ohjaamojen johtaminen on mielenkiintoinen, innostava ja toisinaan turhauttava haaste. Arkea ja työtä johdetaan monilla eri nimikkeillä. Päällikkö, projektipäällikkö, koordinaattori, palvelujohtaja…
Ensimmäinen kevät TESSU-valmentajana on takana. Näin kesän kynnyksellä on mukava ja aiheellistakin koota ajatuksia siitä, mitä kevät toi tullessaan, kun valmensin kahdessa Ohjaamossa ja
Maria Kankkunen pohtii blogissaan, miten käyttäytymistaloustiedettä voi hyödyntää Ohjaamon palvelujen suunnittelussa, kun halutaan ymmärtää palvelunkäyttäjän päätöksentekoa ja palvelun käytön esteitä.
Monialaisuus innostaa, monialaisuus ahdistaa? Aurinkoinen Turku toivotti tervetulleeksi monta innokasta ohjaamolaista ja Ohjaamojen parissa työskentelevää Ohjaamopäiville 23.-24.5. Tällä kertaa
Uutisia, uutisia! TESSU-projekti jatkaa 31.3.2019 saakka. Valmennuksia on saatavissa siis vielä syksyllä.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa