Uutiset Uutiset

Kohtaamo-hankkeeseen haetaan tutkijaa

Kohtaamon tutkijan Mirja Määtän siirryttyä toisiin tehtäviin, haemme nyt uutta henkilöä työtä jatkamaan.

Tutkija työskentelee osana Kohtaamo-hankkeen muuta tiimiä. Hänen tehtäviinsä kuuluu Ohjaamo-toimintamallin ja verkko-ohjauspalvelun kehittämiseen liittyvää tietotarpeiden arviointia, tiedonkeruuta, tiedon analysointia ja raportointia. Tehtäviin kuuluu myös Ohjaamojen ja verkko-ohjauspalvelun pysyvän toimintamallin rakentamiseen liittyvän tiedonkeruun ja tutkimuksen suunnittelua.

Tutkija tekee yhdessä muun tiimin kanssa tarvittaessa myös muita tehtäviä, esimerkiksi Kohtaamossa jo tehdyn työn kokoamiseen ja viestintään liittyen. Tutkija toimii Nuorisotakuuseen liittyvissä tutkimus- ja kehittämisverkostoissa sekä kansallisella että kansainvälisellä kentällä.

Tehtävään valittavalta toivotaan ylempää korkeakoulututkintoa ja mielellään tieteellistä jatkotutkintoa. Mielenkiintoisen työn ja erinomaisen näköalapaikan lisäksi tarjoamme innostuneiden työkavereiden ja motivoituneen tiimin tuen tehtävään.

Tehtävän sijoituspaikka voi olla Jyväskylä tai Helsinki ja sitä voi hakea valtiolle.fi -sivuston kautta.

Hakuaika päättyy maanantaina 24.8. klo 16.15



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Blogit Blogit

Pieksämäen Ohjaamo Pientare on muuttanut uusiin tiloihin aivan kaupunkikeskustaan Kelan naapuriin. Uudistuksen myötä Ohjaamo, etsivä nuorisotyö ja nuorten työpaja toimivat nyt verkoston kanssa
Ohjaamotalon aktivointipäivät on asiakaslähtöinen palvelu, jossa pitkään työttömänä olleet nuoret tavoitetaan ja saadaan aktivoitua tehokkaasti.
Uusiin tehtäviin siirtyessä on luontevaa katsoa taaksepäin ja miettiä mihin on tultu. Kaikkea Kohtaamossa lähes kuuden vuoden aikana oppimaani on mahdoton listata, mutta yritän tähän listata
Lienee selvää, että Ohjaamojen verkosto tarvitsee koordinaatiota. Mutta missä ja miten -kysymykset odottavat vastausta.
Kohtaaminen verkossa on oikeastaan ihme.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa