Tapahtumat Tapahtumat

Nuorten palautteenkeruuviikot Ohjaamoissa 6.5-17.5.

Nuorten palautteenkeruuviikot Ohjaamoissa 6.5-17.5.

Ohjaamot voivat osallistua 2 kertaa vuodessa valtakunnalliseen asiakaspalautteen keruuseen. Katso tarkemmin toteutus ja kysymykset viimeisestä raportista

 

 

 



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Blogit Blogit

Ohjaamo-palveluiden keskeinen tavoite on vahvistaa nuoren polkua kohti työtä ja työelämää, joten uraohjauksella on tärkeä rooli koko Ohjaamon toiminnassa. Kyse on Ohjaamon ydintoiminnasta: monialainen
Ohjaamoiden synnyttäminen perustui alun perin kahteen perusajatukseen siitä, miten nuorille saataisiin parempia palveluja. Ensinnäkin tavoitteena oli saada palvelut paremmin nuorten saataville saman
Tänä vuonna asiat ovat Ohjaamojen tutkimuksessa erityisen hyvällä mallilla, koska kiinnostavat ja moninäkökulmaiset tutkimushankkeet ovat käynnissä.
URAA!-projektissa monialaisuus näkyy Ohjaamoiden rakenteissa ja työtavoissa. Työntekijät tekevät ohjaustyötä toistensa osaamista eri tavoin hyödyntäen, yksin, työparina ja tiiminä.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa