Uutiset Uutiset

Ohjaamojen projektipäällikköpäivää vietettiin 21.11.2017

Iltapäivän avasi työmarkkinaneuvos Teija Felt, joka toimii myös uuden Ohjaamojen ohjausryhmän puheenjohtajana. Osallistujien joukossa oli myös uusia vetovastuisiin tarttuneita ja siksikin Teija kävi läpi Ohjaamojen syntyhistoriaa nuorisotakuusta vastaavien ministeriöiden näkövinkkelistä. Ohjaamojen synnyssä sekä nykyisessäkin kehittämisessä keskiössä ovat nuorten toiveet ja ideat, sekä Ohjaamo-väen yhteinen halu tukea nuoria.

Projektipäällikköpäiviä leimaa avoin keskustelu onnistumisista, huolista ja mahdollisuuksista. Tällä kertaa keskusteltiin erityisesti hallituksen vakiinnuttamisrahoituksen puitteissa toteutettavista TE-toimistojen rekrytoinneista eri alueilla. Positiivista on se, että Ohjaamot saavat tätä kautta lisäkäsiä työhön. Osassa kunnissa tämä on tuottanut laajempaa innostusta lähteä mukaan toimintaan; Ohjaamo otetaan entistä vakavampana toimijana. Osassa kunnissa syntyy katkoksia, kun iso osa projektirahoituksella olleista siirtynee toisiin tehtäviin ja uudet rekrytoitavat astuvat mukaan.

Tulevana vuonna tarvitaan erityistä panostusta uusien työntekijöiden perehdytykseen ja koulutukseen, jotta hyvät toimintamallit ja hiljainen tieto siirtyisivät. Valtakunnallista linjausta kaivataan erityisesti TE-palveluihin liittyvien velvoitteiden ja sanktioiden suhteen. 

Päivää jatkettiin Janne Savolaisen vetovastuulla. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman selvityshenkilö, Matti Kaivosoja, halusi kuulla Ohjaamojen kokemuksia verkostojohtamisesta sekä keskeisistä Ohjaamojen yhdyspinnoista ajatellen tulevaa sote-, maakunta- ja kasvupalvelu-uudistusta. Ohjaamojen näkökulmasta on keskeistä saada yhteistyö toimimaan ja vahvistumaan Kelan sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa. Esillä olivat myös Ohjaamojen kokemukset siitä, miten yhteistyö ja rajapintatyöskentely saadaan sujumaan.

Yhteistyön mahdollistaa se, että siihen on lupa ja kehotus riittävän korkealta tasolta. Ylin johto sekä keskijohto tarvitsevat edelleen tietoa ja näkemystä Ohjaamojen asiakaslähtöisestä ytimestä. Ohjaamot toimivat hyvänä harjoituksena monitoimijaisessa yhteistyössä, mutta edelleen hallinnonalasiilot ovat vahvat. Tarvitaan "liimaa perseessä ja kahvit tarjolla", jotta väki pysyy yhteisissä keskusteluissa.

Mittavat hallinnolliset muutokset luovat sekä varjoja että mahdollisuuksia Ohjaamojen toiminnan kehittämiseen. Muutoksissa saavutetuista eduista ja linjoista pidetään kiinni ehkä entistä enemmän, eikä tulevia yhteistyökumppaneita voi vielä hahmottaa. Toisaalta juuri nyt on hyvä rakentaa yhteisiä julkisia palveluja ja uutta toimintatapaa.  

Lisäksi Harry Pulliainen KEHA-keskuksesta esitteli kehitteillä olevaa kasvupalvelujen asiakkuuksienhallinta-rekisteriä sekä Anna Toni Ohjaamojen psykososiaalisen tuen mallintamishanketta. Vuosina 2018 - 2019 toteutettavassa hankkeessa selvitetään Ohjaamoissa jo olemassa olevat tukemisen mallit sekä vahvistetaan ja kehitetään niitä käytännön toimin. Projektipäällikköpäivistä on muotoutunut vertaisten keskusteleva foorumi, ja se olikin päivän vetovastuussa olevan Janne Savolaisen tavoite tälläkin kertaa.

 



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Blogit Blogit

Ohjaamo-palveluiden keskeinen tavoite on vahvistaa nuoren polkua kohti työtä ja työelämää, joten uraohjauksella on tärkeä rooli koko Ohjaamon toiminnassa. Kyse on Ohjaamon ydintoiminnasta: monialainen
Ohjaamoiden synnyttäminen perustui alun perin kahteen perusajatukseen siitä, miten nuorille saataisiin parempia palveluja. Ensinnäkin tavoitteena oli saada palvelut paremmin nuorten saataville saman
Tänä vuonna asiat ovat Ohjaamojen tutkimuksessa erityisen hyvällä mallilla, koska kiinnostavat ja moninäkökulmaiset tutkimushankkeet ovat käynnissä.
URAA!-projektissa monialaisuus näkyy Ohjaamoiden rakenteissa ja työtavoissa. Työntekijät tekevät ohjaustyötä toistensa osaamista eri tavoin hyödyntäen, yksin, työparina ja tiiminä.
Viime vuosien aikana aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö eli adhd on ollut vahvasti esillä niin ihmisten puheissa kuin mediassakin.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa