Uutiset Uutiset

Ohjaamojen sidosryhmäkyselyn tuloksia

Helmi-maaliskuun 2019 aikana toteutetun Ohjaamojen sidosryhmäkyselyn tuloksia esittelevä raportti on julkaistu ja se löytyy tästä. Kysely lähetettiin paikallisten ohjausryhmien jäsenille, Ohjaamossa työskentelevien esimiehille sekä muille keskeisille yhteistyötahoille kuten järjestöjen ja yritysten edustajille. Kyselyllä tavoiteltiin sellaisia henkilöitä, jotka eivät työskentele Ohjaamossa, mutta ovat keskeisiä Ohjaamon toiminnan kannalta. Kyselyn lopullinen vastaajamäärä oli 381 henkilöä. Vastaajia oli runsaasti kaikkialta Suomesta, mutta ei aivan jokaisesta Ohjaamo-kunnasta. 

Kyselyn tulokset ohjaamotoiminnan vaikuttavuudesta olivat myönteisiä. Kyselyn vastaajista 75 prosenttia oli sitä mieltä, että Ohjaamo on tehostanut nuorten ura- ja koulutusohjausta. 79 prosentin mielestä Ohjaamo on onnistunut tukemaan nuorten hyvinvointia alueella. 59 prosenttia vastaajista katsoi, että Ohjaamo on auttanut nuoria saamaan uusia työllistymismahdollisuuksia ja 66 prosenttia, että Ohjaamo on saattanut nuoria yhteen työnantajien kanssa.

Valtaosa vastaajista toivoi Ohjaamo-toiminnalle jatkuvuutta. 90 prosenttia koki, että Ohjaamo-toiminnan vakiintuminen alueella olisi tärkeää. 86 prosenttia uskoi, että Ohjaamosta tulee pysyvä osa alueen palveluita. Avokysymyksissä vastaajilta kysyttiin, mitä tuloksia tarvitaan toiminnan vakinaistamiseksi. Näissä vastauksissa korostuivat työhön tai koulutukseen päässeiden määrän nousu, muut vaikuttavuutta osoittavat näytöt, Ohjaamo-palvelun käyttö, nuorten ja yhteistyötahojen antama hyvä palaute, sekä monialaisen työskentelyn syventyminen.

Toimintaperiaatteiden toteutuminen

Yksi Ohjaamon toimintaperiaatteista on nuoren tukeminen kokonaisvaltaisesti. Kyselyyn vastanneista 81 prosenttia uskoi, että Ohjaamot ovat onnistuneet huomioimaan nuoren tarpeita kokonaisvaltaisesti. Kokonaisvaltaisen otteen onnistuneisuuteen uskoi muita aloja enemmän koulutuksen ja työllisyyden aloilla työskentelevät vastaajat. Kaikista vastaajista 76 prosenttia koki myös, että nuoret asioivat mielellään Ohjaamossa.

Ohjaamon rooli osana alueen palveluja sai kyselyssä hyvää palautetta. Vastaajista 86 prosenttia uskoi, että Ohjaamo kokoaa yhteen nuorten palvelujen voimavaroja ja 93 prosentin mielestä Ohjaamo täydentää alueen nuorten palveluja. Väitteen ”Ohjaamon rooli alueen palveluissa on selkeä” kanssa samaa mieltä oli 66 prosenttia vastaajista.

Kyselyssä kartoitettiin myös sitä, miten Ohjaamon kanssa yhteistyötä tekevät tahot ovat kokeneet yhteistyön toimivuuden. 75 prosenttia vastaajista kertoi oman organisaationsa hyötyneen Ohjaamo-yhteistyöstä. Avovastauksissa nostettiin esille muun muassa Ohjaamon verkostosta saatu hyöty omaan työhön. Hyvänä pidettiin myös sitä, että Ohjaamosta ohjataan asiakkaita yhteistyökumppaneille ja sinne voi puolestaan ohjata esimerkiksi opintojen edistymisen kanssa haasteita kokeneita opiskelijoita. Toisaalta joku vastaajista kertoi, että on ymmärtänyt Ohjaamon monialaisuuden vaikeuttavan toiminnan koordinointia ja yhteissuunnittelua. Myös Ohjaamo-toimijoiden yhteisen vision kirkastamista penättiin, samoin eri toimijoiden sitoutumista toimintaan.



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Blogit Blogit

Maailma muuttui hetkessä koronapandemian myötä ja toimintoja piti siirtää nopeasti verkkoon. Myös Ohjaamoissa oltiin pakkodigiloikan edessä ja kaivattiin kovasti neuvoja ja vinkkejä ohjauksen
Ohjaamo on tähtiin kirjoitettu menestystarina. Se on merkittävin maamme nuorisotakuun puitteissa aloitettu toiminta. Tuskin alussa osattiin arvata, että ympäri Suomenmaata alkoi nousta ennätysmäärä
Tässä blogikirjoituksessa esittelemme, millaisia monialaisen uraohjauksen periaatteita toimijoilla on suhteessa asiakkaaseen, kollegoihin sekä mitä he odottavat itseltään. Kuvaamme myös lyhyesti
Nuorten tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin taitoihin lukeutuvat muun muassa ongelmanratkaisukyky, yhteistyötaidot, empatia ja globaalilukutaito. Missä ja miten tällaisia taitoja voi oppia? Lähtemällä
Mikä rakentaa aitoa monialaisuutta Ohjaamossa? Sitä pohdittiin Ohjaamo Varkauden TESSU2-valmennuksessa. Varkaudessa henkilöstö on pysynyt samana ja asiakkaat eivät ole ”minun” vaan ”meidän”.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa