Uutiset Uutiset

Ohjaamossa koetaan osallisuutta monella tasolla – Kevään 2017 asiakaspalaute

Ohjaamot saavat ohjauksestaan kiitettävän keskiarvon, 9,17. Valtaosa nuorista (94 %) kokee saaneensa Ohjaamosta tarvitsemaansa tukea ja tietoa. Tulevaisuuden suunnitelmien kokee edistyneen kolme neljästä. Erityisesti Ohjaamoissa asioivat kokevat osallisuutta omassa ohjausprosessissaan – he kokevat tulevansa kuulluksi sekä osallistuvansa ratkaisuihin. Myös Ohjaamo-palvelun kehittämisen ja suuntaamisen useat kokevat mahdolliseksi. Lue lisää raportista.

Huhti-toukokuun vaihteessa 2017 kerättiin asiakaspalautetta kymmenessä Ohjaamossa. Keruussa kiinnitettiin nyt erityistä huomiota siihen, että palautemahdollisuutta tarjotaan kaikille Ohjaamoissa keruupäivinä asioiville. Palautetta antoi noin 72 prosenttia asiakkaista, yhteensä 208 nuorta. Osaa palautetta antaneista on myös haastateltu. Palauteaineistosta sekä haastatteluista on tulossa Matleena Kososen ja Heidi Romppasen ohjausalan pro gradu –tutkielma, josta kuulemme myöhemmin.



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Blogit Blogit

Ohjaamo-palveluiden keskeinen tavoite on vahvistaa nuoren polkua kohti työtä ja työelämää, joten uraohjauksella on tärkeä rooli koko Ohjaamon toiminnassa. Kyse on Ohjaamon ydintoiminnasta: monialainen
Ohjaamoiden synnyttäminen perustui alun perin kahteen perusajatukseen siitä, miten nuorille saataisiin parempia palveluja. Ensinnäkin tavoitteena oli saada palvelut paremmin nuorten saataville saman
Tänä vuonna asiat ovat Ohjaamojen tutkimuksessa erityisen hyvällä mallilla, koska kiinnostavat ja moninäkökulmaiset tutkimushankkeet ovat käynnissä.
URAA!-projektissa monialaisuus näkyy Ohjaamoiden rakenteissa ja työtavoissa. Työntekijät tekevät ohjaustyötä toistensa osaamista eri tavoin hyödyntäen, yksin, työparina ja tiiminä.
Viime vuosien aikana aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö eli adhd on ollut vahvasti esillä niin ihmisten puheissa kuin mediassakin.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa