Blogit Blogit

Ohjaamojen digiloikka

"Kyllä tässä on otettu aikamoinen digiloikka ihan joka tasolla", totesi eräs ohjaamolainen yhteisessä verkkotapaamisessa. "Viikko sitten en ollut vielä koskaan kuullutkaan tällaisista verkkopalveluista." Niinpä. Viikossa maailma mullistui täysin.

Ohjausta verkon kautta

Ohjaamojen onni on, että työtä verkossa on tehty aiemminkin. Aivan tyhjästä ei ole tarvinnut lähteä etäpalveluja luomaan. Puhelimitse ja sähköpostitse tehtävän ohjauksen lisäksi iso osa Ohjaamoista on hyödyntänyt Whatsappia, Instagramia ja muita sosiaalisen median ratkaisuja jo aiemminkin. Nyt rinnalle ovat nopeasti tulleet neuvontaan avuksi chatit ja Discordin kanavat. Ryhmätapaamisia on järjestetty Googlen työkaluilla ja Teamsin kautta. Instagramin live on otettu tosissaan haltuun. Pääsykoetreffit, jännittäjäryhmät, yhteishaun neuvonta ja monet muut pyörivät eteenpäin, kaikesta huolimatta. Apua ja neuvoja saa, ehkä jopa entistäkin matalammalla kynnyksellä.

Koko Suomi, itse asiassa koko maailma, ottaa valtavaa digiloikkaa valtavalla nopeudella. Yhteydet ja verkon kapasiteetti ovat kovilla, mutta niin on etätyöläisen pääkin. Uusi tilanne, uusi arki, uudet välineet, uudet tavat toimia. Onnea on laaja verkosto, josta saa vertaistukea ja vinkkejä. Onneksi on joukko asiantuntijoita kouluttamassa ja jakamassa osaamistaan. (Suuri kiitos jo nyt digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verkelle kaikesta avusta ja tuesta! Jos jollekin vielä ennen viime viikkoa oli epäselvää tämän työn merkitys, niin tuskin on enää.) Onneksi on joukko rautaisia ammattilaisia, jotka joustavasti siirtävät omaa työtään verkkoon parissa päivässä ja ottavat uusia työtapoja ja -välineitä haltuun nopeasti.

Poikkeustilanne tuo poikkeuksellisella tavalla työtä näkyväksi

Kaikkia yhdistävä poikkeustilanne on tehnyt näkyväksi miten suuri hyöty valtakunnallisesta verkostosta on Ohjaamoille ja miten tärkeää sen ylläpito on tulevaisuudessakin. Näkyväksi on tullut myös Ohjaamojen erinomainen kyky palvella nimenomaan nuoria ja nuoria aikuisia. Ohjaamoissa tehdään työtä todellakin nuoret keskiössä. Tämä näkyy niin käytetyissä kanavissa kuin tavoissa toimia. Ohjaamolaisuus on näkynyt viikon aikana asiantuntijuutena ja joustavuutena sekä nopeana reagointina. Ohjaamot ovat kyenneet nopeasti muokkaamaan toimintaansa ja eri ammattilaiset ovat tukeneet toisiaan.

Ohjaamoja yhdistävät tekijät, jotka monella tapaa muodostavat Ohjaamojen perustan, ovat tulleet hyvin näkyviksi. Matala kynnys, helppous, nopeasti ja tarpeen mukaan, jatkuva kehittäminen ja niin edelleen. Viimeisin viikko on viimeistään osoittanut Ohjaamojen omaksuneen nämä perusteet ja näyttänyt, että Ohjaamoissa tehdään kaikki mahdollinen nuorten tueksi.

Nuoria on entistä tärkeämpää kohdata juuri nyt

Juuri nyt moni asia näyttäytyy nuorille epävarmana. Miten käy pääsykokeiden? Miten selviän, jos minut lomautetaan? Miten jaksan yksin neljän seinän sisällä? Huoli läheisistä ei helpota tilannetta. Päässä myllertää ja tunteet poukkoilevat laidasta laitaan. On tärkeää, että on paikkoja, joissa huolista voi puhua ja asiantuntijoita, jotka voivat luoda selkeyttä kaaokseen ja toivoa tulevaan. Nuorisotyö, samoin kuin esimerkiksi TE-palvelut, luokiteltiin valtioneuvoston listauksessa yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisiksi ammateiksi, eikä suotta.

Ohjaamojen kyselytuokiossa maanantaina Helsingin Ohjaamon Tintti Parviainen jakoi omia kokemuksiaan etänä tehtävästä ohjauksesta ja muistutti ohjaamolaisia rohkaisemisen ja toivon luomisen tärkeydestä. "Ohjaustyön perusjuttuja", Tintti totesi, "jotka juuri nyt ovat erityisen tärkeitä ja joita ei pidä verkossakaan työskennellessä unohtaa". Muistetaan siis jokainen kertoa nuorille, että tästäkin selvitään. Yhdessä.

Kommentit
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa