Blogit Blogit

Tietoja, tutkimuksia ja tohinaa

 

Kesäkuun alussa kävin korkeakouluharjoittelija Jyrki Virran kanssa haastattelemassa kahden Ohjaamon työntekijöitä. Aiheina olivat ohjaajien näkemykset nuorten työelämän haasteista ja mahdollisuuksista sekä työelämäohjaus. Alkuun katsoimme aiheeseen johdattelevan videopätkän Tee unelmistasi totta. Tämän jälkeen kysyimme, mitä ajatuksia video herätti. Yksi Ohjaamon työntekijöistä huikkasi: Nuoret ovat ihania! Saman voisi kuulla omasta suustani heikkoina hetkinä, joita piisaa. Tiedän, että Ohjaamoissa tehdään nuorten eteen töitä hartiavoimin ja välillä vähän ylikin.

Me täällä Kohtaamossa teemme töitä sen eteen, että Ohjaamot saisivat mahdollisimman hyvän tuen omaan työhönsä. Tavoitteemme on viimekädessä sama: että nuoret saisivat oikea-aikaisesti neuvoja ja tukea isoihin ja pieniin kysymyksiin ja sen mikä heille yhteiskunnassa kuuluu - mahdollisuuden hyvään elämään ja osallisuuden yhteiskuntaan, sen resursseihin ja voimavaroihin. Itse olen Kohtaamossa vastuussa tiedontuottamisesta, kuten itse asiassa moni muukin Kohtaamossa, ja tutkimuksesta. Työni alkuvaiheissa, vuosina 20152016, tuli Ohjaamoilta joskus sellaista viestiä, että Kohtaamo kyselee jatkuvasti sitä ja tätä eikä mitään saa vastineeksi. Nyt harvemmin kuulen tätä viestiä. Pyrimme Kohtaamossa ja laajemminkin Ohjaamoja koskevissa tutkimuksissa yhdistämään tiedonkeruita, hyödyntämään kerättyä tietoa laajasti sekä tietysti jakamaan avoimesti syntynyttä tietoa.

Katse syksyyn

Näin syksyn alla on paikallaan kertoa, mitä tiedonkeruita ja -jakamisia on suunnitteilla. Seuraavan kerran nuorten valtakunnalliset palautteenkeruuviikot järjestetään ensi toukokuussa. Jos haluatte kerätä omassa Ohjaamossanne palautetta syksyn aikana, voitte halutessanne hyödyntää tätä lomaketta joko paperisena tai laittaa sen omaan webropoliinne tai vastaavaan. Nuorten palautteenkeruu tehtiin viimeksi toukokuussa ja siihen osallistui 26 Ohjaamoa ja vastasi 749 Ohjaamossa asioinutta. MDI:n tutkijat tekivät kiinnostavan palauteraportin

Kohtaamo on tuottanut nyt kolmannen ja viimeisen kerran kuntakohtaiset tilastoindikaattorit liittyen nuorten koulutukseen, työllistymiseen ja hyvinvointiin - tässä Seinäjoen diat esimerkkinä. Ne lähetetään yli 15 000 asukkaan Ohjaamo-kunnille powerpoint-dioina elokuun alussa. Niissä näkyy kunnan tilanne kyseisten tilastojen valossa verrattuna valtakunnalliseen. Sen lisäksi näiden 47 Ohjaamo-kunnan tilastot löytyvät avoimesti Kohtaamo.infosta Excel-tiedostona. Eli jos haluatte verrata eri Ohjaamo-kuntien indikaattoritietoja, niistä on mahdollista piirrellä vertailevat kaaviot itse.

Syyskuussa keräämme tiedon Ohjaamossanne työskentelevistä ammattilaisista ja saatavista palveluista viime vuosien tapaan. Tähän kyselyyn voidaan yhdistää myös muiden tutkimushankkeiden kysymyksiä kuten aiemminkin. Lokakuussa saatte vastattavaksenne Ohjaamojen itsearviointikyselyn, joka tehdään viimevuotisesta oppineena helpommaksi täyttää. Edelleen kerään tiedot nuorten siirtymistä (ja käynneistä, mikäli ette käytä Nuti-tilastoa) neljännesvuosittain eli 20.8.mennessä odotan sähköpostiini tiedot huhti-kesäkuulta ja 20.10. mennessä heinä-syyskuulta ja niin edelleen.

Tämän siirtymätiedon keruun automatisointi on tavoite, johon Kohtaamossa pitää panostaa jo syksyn aikana. Kysymyksiä on monia. Miten sen tekisi luotettavasti ja Ohjaamon palvelun moninaisuuden huomioon ottaen? Mitä kaikkea saisimme irti Ura-rekisteristä ja kuka tiedon sieltä noukkisi jatkossa? Yhtenä haasteena on se, ettemme vielä tiedä millainen tulee olemaan Ohjaamojen koordinaatiorakenne jatkossa ja millaiseen tiedonkeruuseen siinä on mahdollista panostaa. Kohtaamo jatkaa hankkeena vuoden 2020 loppuun, mutta paketoi tehtäviään jo vuoden päästä johtuen muun muassa lomista, kovin paljoa ei ehditä tehdä enää syksyllä 2020.

Monitieteinen kirja Ohjaamoista tekeillä

Ohjaamojen tutkimusrintamalla on vilkasta ja mikäs sen hienompaa - tässä esimerkiksi kiinnostava Vivi Vaissin gradu. Keväällä 2020 julkaistaan yhdessä Anne-Mari Souton kanssa toimittamani monitieteinen kirja Ohjaamoista. Siinä on edustettuina niin kasvatusfilosofiset, ohjauksen tutkimuksen, talousmaantieteen, nuorisotutkimuksen, organisaatiososiologian kuin sosiaalityönkin näkökulmat, ja Ohjaamo-toiminnan käytännöt ja teoriat.

Yksi tärkeä tehtäväni onkin ollut innostaa tutkijoita Ohjaamo-toiminnan tarkasteluun ja tehdä sitä itsekin. Entistä enemmän koen tehtäväkseni myös kasvattaa ja tukea nuoria tutkijoita eteenpäin. Omia tutkimusjulkaisuja syntyy hiljakseen muun tohinan, tiedontuotannon ja nopean raportoinnin keskellä, kuten tämä kesällä julkaistu englanninkielinen artikkeli koskien Ohjaamojen vastauksia vertaisoppimiskyselyihin.

Jatketaan edelleen hyvässä yhteistyössä!

Toivoopi Mirja Määttä

 

 

 

Kommentit
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa