Blogit Blogit

Viisi kohtaamolaisen viisautta

Uusiin tehtäviin siirtyessä on luontevaa katsoa taaksepäin ja miettiä mihin on tultu. Kaikkea Kohtaamossa lähes kuuden vuoden aikana oppimaani on mahdoton listata, mutta yritän tähän listata tärkeimpiä oppimiani asioita.

1. Hyviä käytäntöjä ei ole

Kun aloitimme työt Kohtaamossa, kysyttiin meiltä heti ensimmäisenä hyviä käytäntöjä. Niitä on pyydetty pitkin matkaa kokoamaan ja jakamaan. Ongelmana vain on, ettei hyviä käytäntöjä ole. On käytäntöjä, jotka sopivat joillekin, mutta yhden hyvä käytäntö on toisen huono. Vertaisoppimiselle ja jakamiselle on tarve, mutta se eri asia. Toisten tekemisiä kannattaa seurata ja niistä kannattaa ottaa opiksi. Opit voi sitten jalostaa omaan toimintaa sopiviksi kokeiluiksi ja niiden kautta ehkä myös käytännöiksi. Näin ”hyvät käytännöt” leviävät, mutta samalla myös muuttuvat.

2. Yhteistyö on tahtomista

Ohjaamoissa on harjoiteltu ennen kaikkea yhteistyötä. Teoriassa yksinkertaista, käytännössä vaikeaa. Yhteistyössä on kyse tahtomisesta. Siitä, että päämäärä on sama, ja että halutaan mennä yhdessä samaan suuntaan. Siitä, että tehdään työtä sen eteen, että vuorovaikutus toimisi ja että ongelmat ratkottaisiin yhdessä. Yhteistyö on myös ennen kaikkea johtamiskysymys. Ja johtaminen taas – sekin on sitä tahtomista.

3. 1 + 1 = 3

Yhdessä saadaan enemmän aikaan. Se on se Ohjaamon perusajatus. Se on sitä, että eri ammattilaiset tekevät yhdessä, mutta myös sitä, että eri organisaatiot tekevät yhdessä ja jopa sitä, että eri kunnat ja alueet tekevät yhdessä. Usein yksi kunta on liian pieni alue tarkasteltavaksi, kun mietitään mitä pitäisi tehdä ja miten. Sama pätee myös Ohjaamojen verkostoon. Valtakunnallinen verkosto on iso voimavara.

4. Ennakkoluulot estävät enemmän kuin kehtaamme tunnustaa

Yhteistyön suurimpia esteitä ovat ennakkoluulot. ”Työkkärin tyypit sitä” ja ”etsivän nuorisotyöntekijät tätä”. Tiedät kyllä mitä tarkoitan. Esteen yli päästään avoimuudella, keskustelulla ja tutustumisella. Siksi toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen tulee olla aikaa ja siksi kahvihuoneet ovat Ohjaamojen tärkeimpiä paikkoja. Siksi ei riitä, että toisia ammattilaisia tavataan vain asiakastilanteissa.

5. Suomesta on moneksi

Kohtaamossa on saatu vierailla lukuisissa kunnissa ja tavata monia eri alojen ammattilaisia. Toivon, että jokainen valtakunnallinen kehittäjä voisi saada saman mahdollisuuden nähdä Suomen moninaisuus. Olemme kuulleet tarinoita paljon moninaisemmasta Suomesta kuin mitä tiesin olevan olemassakaan. Siksi en usko, että on olemassa yhtä ratkaisua ja yhtä mallia, joka toimisi kaikkialla. Samalla uskon, että Ohjaamojen yhtenäinen brändi on eduksi jokaiselle ja mietin miten erilaista jokin toiminta voi olla, jotta se on vielä samaa. Tämä ristiriitaa haastaa Ohjaamojen kehitystä jatkossa todennäköisesti vielä nykyistä enemmän.

Plus viisi Kohtaamossa opittua oppia hanketyöstä

1. Liikaa ei voi viestiä

Alusta alkaen halusimme viestiä Kohtaamon tekemisistä mahdollisimman avoimesti. Kokeiltiin erilaisia kanavia ja erilaisia tapoja. Usein on ollut olo kuin papukaijalla, kun samaa viestiä on toistanut toistamistaan. Samalla kuitenkin kuulijajoukko on vaihtunut, joten toisto on ollut tarpeen. Silti tuskin mikään viesti on tavoittanut kaikkia.

2. Liika varovaisuus tekee etäiseksi

Ihanaa, kun te sanotte asiat niin kuin ne ovat.” ”Teille tämän uskallan sanoa, mutta en muille.” Suoraan puhuminen ja avoimuus ovat hämmentäneet ja varmasti myös suututtaneet, mutta siitä on tullut paljon kiitosta ja sen ansiosta olemme kuulleet sellaista, mikä muuten olisi ehkä jäänyt pimentoon.

3. Oman roolin tunnistaminen auttaa jaksamaan

Te olette sellainen valtakunnan kusitolppa”, sanoi eräs yhteistyökumppani hankkeen alkuaikoina. Kieltämättä siltä se välillä tuntuikin. Ymmärsimme, että meihin kohdistui paljon sellaista, mikä oli meistä riippumatonta. Puhuimme tästä paljon keskenämme ja tunnistimme oman roolimme. Se auttoi jaksamisessa. 

4. Omannäköinen työ kannustaa

Kohtaamossa olemme saaneet tehdä työtä pitkälti omalla tavallamme. Olemme saaneet muokata työtä haluamaamme suuntaan ja tehdä työtä tavoilla, jotka itse kullekin ovat sopineet parhaiten. Tämä on auttanut jaksamaan. Olemme saaneet tässä suhteessa nauttia hyvästä johtamisesta. Johdon tuki on auttanut etenkin silloin, kun olemme tarponeet ristiriitaisten odotusten ja toiveiden suossa.

5. Suomessa tehdään paljon asioita paremmin kuin uskomme

Yksi henkilökohtaisesti opettavaisimpia kokemuksia on ollut saada olla mukana eurooppalaisessa yhteistyössä. Ohjaamot ovat kiinnostaneet valtavasti, mutta joka kerta olen muistanut kertoa, etteivät Ohjaamot yksin ole ratkaisu, sillä ne ovat vain osa palvelujärjestelmää. Suomessa moni asia on todella hyvin. Sen ääneen sanominen ei tarkoita, etteikö kehitettävää ole. Saamme olla ylpeitä ja ihan luvan perästä voisimme enemmänkin hehkuttaa saavutuksiamme.

Kiitos ja kumarrus

Olen ollut ylpeästi kohtaamolainen. Olen saanut tehdä omannäköistä työtä omilla tavoillani. Minua on kannustettu ja tuettu, ja olen saanut sparrausta monin tavoin. Kohtaamolaisena ei aina ole ollut helppoa ja välillä olen ollut puhki ja loppuun kulutettu. Olen nähnyt huonoa johtamista, mutta vielä enemmän hyvää. Olen oppinut valtavasti tekemällä, mutta myös seuraamalla toisia. Kaiken tämän kannan mukanani tulevaan.

Kiitos erityisesti kaikille ohjaamolaisille, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistä matkaa. Kiitos, että olette työntäneet eteenpäin ja kannustaneet. Kiitos avoimuudesta ja rohkeudesta päästää joskus hyvinkin lähelle. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja kaikesta ilosta.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille – teitä on valtava joukko! Uskon ja toivon, että tulevaisuudessakin tavataan ja tehdään yhdessä parempia palveluja nuorille. Kiitos kohtaamolaisille! Niin moninainen tiimi täynnä erilaisia persoonia, ja silti ollaan yhdessä tehty mahdottomasta mahdollista.

Kommentit
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa