TESSU2

TESSU2 tuottamat palvelut Ohjaamoille 

Ohjaamossa työskentelee monia eri ammattilaisia. Työ ja asiakkaat ovat kuitenkin kaikille heille yhteisiä. Uudenlaisen, yhteisen toimintakulttuurin rakentaminen on prosessi, joka vaatii yhteistä keskustelua, aikaa sekä toimintatapojen työstämistä. TESSU2 voi toimia Ohjaamon peilinä ja auttaa kehitettävien kohteiden ja yhteistyön haasteiden tunnistamisessa. Hyvässäkin vauhdissa olevaa monialaista yhteistyötä voi aina kehittää.

TESSU2 tuottaa palveluja, joista Ohjaamo saa työvälineitä yhdessä tekemiseen ja yhteisen työn kehittämiseen. Pääpaino palveluissa on erilaiset valmennukset, jotka toteutetaan tarpeen mukaan myös ruotsin kielellä. Valmennukset suunnitellaan yhdessä Ohjaamon kanssa siten, että prosessi käynnistyy kehittämistyön tarpeiden kartoituksella. Ohjaamon kaikkien toimijoiden ja erityisesti koordinaattorin sitoutuminen sekä riittävän yhteisen ajan varaaminen vahvistaa valmennusprosessin tuloksia. 

Lisäksi konsultoimme ja sparraamme tarpeen mukaan Ohjaamohenkilöstöä ja Ohjaamon koordinaattoria.

Perusvalmennuksen symbolikuva jossa eri väriset ihmishahmot ovat piirissä. 1. Toimiva monialainen Ohjaamo -perusvalmennus

Valmennuksessa keskitytään toimivan monialaisen työn edistäviin ja haittaaviin tekijöihin. Teemoina voi olla esim. Ohjaamon tavoite ja arvot, yhteiset pelisäännöt, toisten työn ja työtapojen tunteminen, roolit, työnjako ja käytänteet.

Valmennuksissa käytetään osallistavia ja toiminnallisia menetelmiä sekä digitaalisia välineitä. Ohjaamoa autetaan tunnistamaan ja arvioimaan oman toimintansa ilmiöitä ja senhetkisiä kehitysvaiheita. Valmennus voidaan toteuttaa paikan päällä, verkossa (ZOOM/Teams) tai hybridisti. Se voidaan rakentaa myös useamman alueen Ohjaamoille yhteiseksi. 

Sopii erityisesti Ohjaamolle, jotka ovat käynnistymässä tai käynnistäneet toimintansa hiljattain.  

Valmennuksen kesto: vähintään 3 valmennustapaamista kuukauden välein, 3h/kerta. 

Katso lisää ja tilaa valmennus: Toimiva monialainen Ohjaamo -perusvalmennus (pdf-esite)

 

Valmennuksen symbolikuva joka muistuttaa kiertävää kehää joka muodostuu ihmishahmoa muistuttavista 5 osasta .2. Monialainen osaava ja oppiva Ohjaamo -syventävä valmennus 

Valmennuksen tavoitteena on vahvistaa Ohjaamoja kehittymään suuntaan, jossa Ohjaamon henkilöstö toimii monialaisena osaavana ja oppivana tiiminä. 
 
Koordinaattorin rooli valmennusprosessissa on tärkeä, koska hän vastaa prosessin etenemisestä Ohjaamossa. Siksi valmennusprosessin aikana koordinaattoria sparrataan jokaisen moduulin välissä. 

Valmennus sopii Ohjaamolle, jossa toiminta on vakiintunutta ja monialaisen työn perusasiat ovat kunnossa (suositus, että on osallistunut TESSU-perusvalmennukseen).
 
Valmennus koostuu toisiinsa kytketyistä 5 moduulista. Prosessin aikana kokoonnutaan yhteen 5 kertaa (4 t/kerta) ja tapaamisten välissä tutkaillaan omaa ja yhteistä monialaista työtä ja osaamista sekä rakennetaan monialaista osaavaa ja oppivaa Ohjaamoa. Valmennusprosessin päätyttyä toteutetaan seurantakäynti. Valmennus toteutetaan sähköisellä Miro-työskentelyalustalla. Valmennuksen kesto: 6kk 
 
Katso lisää ja tilaa valmennus: Monialainen osaava ja oppiva Ohjaamo (pdf-esite) 

 

Neljä ihmishahmoa seisoo rinta rinnan piirretyssä kuvituskuvassa. 3. Ohjaamon koordinointi ja johtaminen -valmennus

Valmennuksen tavoitteena on tukea Ohjaamon koordinaattoreita heidän ydintehtävissään. Valmennus tarjoaa osallistujille mahdollisuuden jakaa Ohjaamon koordinoinnin ja johtamisen kokemuksia ja hyviä käytänteitä toisiltaan oppien.

Valmennus on tarkoitettu Ohjaamojen koordinaattoreille ja aluekoordinaattoreille sekä sellaisille Ohjaamon työntekijöille, joiden työn kuvaan kuuluu osittain Ohjaamon päivittäisjohtaminen.

Valmennus sisältää 4-6 tapaamista, 3 tuntia/kerta ja se voi sisältää mm. teemoja kuten koordinaattorin rooli suhteessa Ohjaamo-toimijaan ja hänen emo-organisaatioonsa, verkoston johtaminen, kehittäminen ja muutoksen johtaminen, perehdytys, työhyvinvoinnin tukeminen Ohjaamossa.  Ennakkotehtävänä vastataan kyselyyn, jossa selvitetään koordinaattoreiden näkemyksiä heidän ydintehtävistään ja -osaamisistaan. Lisäksi valmennuksessa hyödynnetään olemassa olevia TESSU-välineitä. Valmennukseen kuuluu itsenäistä työskentelyä tapaamisten välillä.  

Neljä piirrettyä ihmishahmoa kädet ylös nostettuina ja yhteen liitettyinä hypähtää ilmaan. 4. Ohjaamokoordinaattoreiden vertaismentorointi -ryhmät

TESSU toteuttaa mentorointia Ohjaamojen koordinaattoreille vertaismentorointiryhmänä. Ryhmä koostuu useammasta ohjaamokoordinaattorista tai koordinaattori-ohjaamotyöntekijäparista. Ryhmää ja ryhmän työskentelyä ohjaa TESSU-valmentajapari.

TESSUn vertaismentorointiryhmä

  • on vastavuoroinen ja luottamuksellinen työtapa, joka etenee osallistujien esiin nostamien teemojen kautta.
  • sopii ensimmäisessä tapaamisessa työskentelyn periaatteista ja aikataulusta.
  • kokoontuu 3-5 kertaa, 2-3 tuntia/kerta, noin kuukauden välein (sovitaan)
  • toteutetaan tässä vaiheessa verkossa.

Mentoroinnilla kehitetään yhdessä osaamista ja lisätään hyvinvointia jakamalla kokemuksia ja hyviä käytänteitä. Mentoroinnilla voidaan edistää TESSU-valmennuksessa tai muutoin tunnistettuja kehittämiskohteita Ohjaamossa. Samaan mentorointiin osallistuneet henkilöt voivat jatkaa mentorointityöskentelyä sovittujen tapaamisten jälkeen. Osallistujat sitoutuvat sovittuun mentorointiprosessiin.

Päättyneet, käynnissä olevat ja tulevat TESSU2-valmennukset kartalla

 

Contact

Auli Sesay
Project Manager
040 594 1476
auli.sesay@jamk.fi

TESSU on Youtube
Youtube