HELMIKUUN TEEMA: TUNTEET

 

Häpeä ei vietä hiihtolomaa

 

Minuun kiinnittynyt parasiitti on moniosaaja. Sen peruselementti on piilottelu, se viihtyy parhaiten pimeässä, mielen perukoilla. Mitä enemmän sitä peittelen, sitä enemmän se rajoittaa elämääni. Sen parhaat kaverit ovat syyllisyys, itsekritiikki ja raivo. Kreikan häpeää tarkoittava sana ‘aidos’ tarkoittaa myös alastomuutta - häpeän suhde ruumiillisuuteni onkin kiinteä, paljastanhan toisille itseni, tulen häväistyksi, olen paljas. Häpeä tuntuu punana kasvoilla, vapinana, hikenä, kipuna vatsassa.

Häpeä on tietenkin myös normaali tunne, yksi muiden joukossa. Tarvitsen häpeää. Se kertoo minulle, mikä on kunniatonta käyttäytymistä, estää minua loukkaamasta toisia ja tekemästä vääryyttä. Häpeä auttaa sopeutumaan ympäristöön, kertoo mikä on muiden silmissä ok, ja hyväksyttävää, minussa itsessäni. Ristiriitaista, eikö? Samalla kun tuhoava häpeä vetää minua piiloon, rakentava häpeä auttaa minua tulemaan ulos. Ihminen haluaa tulla nähdyksi, mutta pelkää tulla nähdyksi.

Verenimijäni on kietoutunut tiukasti moniin asioihin elämässäni. Työttömyyteen liittyy häpeää; inhimillisyyteen liittyy tarve löytää joku rooli tässä yhteiskunnassa. Jos en ole osa yhteiskuntaa, on jäljellä vain vahva ulkopuolisuuden ja häpeän tunne. Mielenterveysongelmat, köyhyys, kiusaaminen ja koko elämän kapeneminen kaikuvat mielessä itsesyytöksinä. Mikä minussa on vikana? Olenko ikuisesti kykenemätön palauttamaan suhdetta maailmaan, olemaan sen jäsen, yhdenvertainen, saamaan tunnustusta ja hyväksyntää? Häpeäni ei vietä hiihtolomaa, sen vaikutus on läsnä jokaisessa tapaamisessa, yrityksessä, uuden alussa, ja varsinkin sen onnettomassa lopussa.

Sanovat, että häpeästä olisi tärkeää puhua. Keskustelemalla muiden kanssa kuulen samalla muiden häpeästä. Jos voin oppia hyväksymään ja kunnioittamaan muiden häpeää, ehkä voisin armahtaa itseäni ja hyväksyä myös omani? Mokaamisen arvokkuudestakin puhutaan nyt paljon...että vaikka mokaan, voin silti olla arvokas, oppia jotain. Itsemyötätunto, voisikohan sitä oppia jossain?

Kun matalan kynnyksen ennalta ehkäisevää tukea on jostakin saatavilla, ei yhteiskunta tarvitse moukaria ratkaistakseen pitkälle menneitä ongelmia. Minä rakentuu toisen katseesta: onko tuo katse hylkäävä vai hyväksyvä? Rakennetaan noita kohtaamisia, annetaan aivan pieniä onnistumisen elämyksiä, kehitetään mielen hyvinvoinnin tukea ja ryhmiä. Voidaanko vain hetkeksi pysähtyä häpeän äärelle ja jutella? Ei meillä ole niin kova kiire täyttää sitä lomaketta, eihän? Ehkä silloin piilotetutkin kasvoni tulisivat kuulluksi, nähdyksi, kosketuksi ja ymmärretyksi itsenään ja vahvistaisivat minuuttani ja itsetuntoani. Onni on se tyyppi, joka katsoo minua hyväksyvin silmin.

Onni-hankkeen Häpeä-seminaarin loistavien puhujien innoittamana,
Kehittämiskoordinaattori Kirsi Räsänen
 

Onni-hanke järjesti seminaarin HÄPEÄ 7.2.2019.

Seminaari on osa Onnin TUNTEET-seminaarisarjaa, jossa seuraavaksi koetaan PELKO 22.5.,
syykuussa TOIVO 12.9. ja joulukuussa kokoonnumme ONNEn ympärille.

 

Sivun oikeasta reunasta löydät linkkejä helmikuun teemamateriaaleihin, joita voit hyödyntää asiakastyössä tai vaikkapa oman työyhteisösi kehittämiseen.