Syyskuun teema: Selviytyminen

Olen Ville Venesmäki, 29-vuotias koulutettu kokemusasiantuntija. Olen kulkenut tien, jollaista en kenellekään toivo. Olen kaikesta huolimatta päässyt sieltä jaloilleni, ja olen nyt töissä, minulla on perhe, vähän harrastuksia, ja muutamia hyviä ystäviä.

Olen jossain kohtaa ajatellut olevani toivoton tapaus. Minulle mietittiin sairaseläkettä vielä kolme vuotta sitten. Tilanne oli säilynyt huonona yli vuosikymmenen. En uskonut itsekään sieltä suosta nousevani, mutta en ollut valmis luovuttamaan.

Noihin aikoihin löysin monen mutkan kautta tukihenkilön. Tämä lisä aiempaan kokonaisuuteen loi minulle toivon kipinää, kun sitä ei ollut aiemmin kokeiltu, joten olin avoin ja toiveikas sen suhteen. Hänen kanssaan keskustelut keskittyivät aluksi vahvasti ongelmieni ympärille, koska olin tottunut niistä puhumaan kodin ulkopuolisessa elämässä. Tässä vaiheessa hän kuuli, ja myös aidosti kuunteli. Se oli minulle uutta. Koin ensimmäistä kertaa tulleeni kuulluksi.

Tukihenkilö siis kuunteli ja keskusteli kanssani asioista, mitä milloinkin oli ajankohtaisena. Oli se sitten ongelmista, hyvistä ja huonoista kokemuksista arjessani, tai tulevaisuuden suunnitelmista. Hän auttoi minua kulkemaan askel kerrallaan eteenpäin sen sijaan, että olin tottunut yrittämään suuria loikkia, jotka johtivat kaatumiseen ja epätoivoon. Koin suunnitelmallisuutta, joka tuntui puuttuneen koko hoitohistoriani ajan. Lisäksi hänestä välittyi vilpitön auttamisen halu. Hiljalleen keskusteluihin alkoi löytyä myös muuta väriä. Alkoi tuntumaan siltä, että ehkä voin tästä vielä selviytyä. Tämä uusi näkökulma auttoi minua näkemään itsessäni ongelmien lisäksi vahvuuksia, ja voimavaroja. Näistä en ollut tottunut puhumaan kenenkään kanssa, joten keskustelu niistä oli alussa hankalaa.

Keskusteluissa tukihenkilö auttoi löytämään ratkaisuja arjessani kokemiin haasteisiin. Esimerkkinä syöminen, ja sen merkitys hyvinvoinnin kannalta. Tuo on yksi kulmakivi hyvinvoinnin kannalta, enkä osannut nähdä sen vaikutusta. Kun huomasin jaksamiseni kohentuneen säännöllisemmän syömisen ansiosta, syntyi ymmärrys arkisten hyvinvoinnin kulmakivien merkityksestä.

Minulle syntyi vuosien varrella hoito- ja palveluriippuvuus. Pelkäsin, etten pärjää ilman niitä. Ulkoistin hyvinvointini, mutta se ei toiminutkaan. Syntyi epätoivo, ettei kukaan voi auttaa minua. Ehkä syynä oli itseni tulkitseminen objektiksi - ongelmaksi ja rasitteeksi, jolla oli lukuisia erisnimiä, kuten kipu ja masennus. Kun aloin olemaan itse oman elämäni rakentaja tukihenkilön avustuksella, suunta muuttui. Aloin kulkemaan määrätietoisesti sitä kohti, mitä haluan elämältäni.

Nyt tämä toivon kipinä on sytyttänyt liekin, joka valaisee tietä eteenpäin. Minulla on suunnitelmia, tavoitteita, ja unelmia. Niitä kohti kuljen rauhassa askel kerrallaan, ja annan asioiden kulkea omalla painollaan. En ole vielä päättänyt mikä minusta tulee isona, mutta tiedän, että se selviää aikanaan. Tulevaisuus näyttää nyt valoisalta. En enää katsele valoa tunnelin päässä, vaan olen jo perillä.