Uutiset Uutiset

Ministeri Saarikko ja Me-talot kutsuvat 100 nuorta kehittämään nuorten palveluja

Nuorten palveluja kehitetään jatkossa yhdessä Me-talojen kanssa. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko on kutsumassa yhdessä Me-säätiön kanssa sata 16–29-vuotiasta nuorta kehittämään nuorten palveluja. Nuorten taustat ja elämäntilanteet vaihtelevat, mutta monella heistä on omaa kokemusta nuorille tarjottavista sosiaali-, terveys-, opetus- ja sivistys-, nuoriso- ja työllisyyspalveluista sekä kolmannen sektorin toiminnasta. Tapaamisten tavoite on saada nuoret osallistumaan heille itselleen tarkoitettujen palvelujen sisällön suunnitteluun ja tuomaan siihen arvokasta kokemukseen perustuvaa tietoa. Työpajojen teema on ”Yhdessä” ja ne ovat osa Suomi 100-tekoja.

Nuoret osallistuvat eri puolilla Suomea pidettäviin työpajoihin. Niissä keskustellaan nuorten arjesta ja tulevaisuudesta sekä heidän palvelukokemuksistaan: millaista tukea tai apua he tarvitsevat tai olisivat tarvinneet päästäkseen elämässään eteenpäin? Minkälainen apu, tuki tai palvelu toimisi parhaiten ja miten ja missä tarjottuna, mitä he toivovat palvelujärjestelmältä, kouluilta, oppilaitoksilta, eri auttajilta tai vanhemmilta?

Ministeri Saarikko on kiitollinen nuorille, jotka antavat osaamisensa ja näkemyksensä yhteiseen käyttöön: ”Tavoitteena on muodostaa vaikuttava, nuorten todelliset tarpeet ja toiveet huomioon ottava toimintamalli, ja tällä joukolla se onnistuu”, Saarikko sanoo.  

Työpajat eri puolilla Suomea sadalle nuorelle

Ministerin kutsu kolmen tunnin työpajoihin välitetään me-taloille, jotka kokoavat alueelta 10–15 nuorta yhteistyötahojen ja -verkostojensa avulla. Me-taloilla on tärkeä tehtävä löytää työpajoihin eritaustaisia sekä erilaisia palvelukokemuksia omaavia nuoria. Lisäksi tavoitteena on löytää nuoria joilla on kokemusta Ohjaamojen tekemästä työstä. Työpajoissa nuorten kanssa yhdessä pohditaan, mitä Ohjaamojen psykososiaalisen tuen palvelupaketin pitäisi pitää sisällään. Lisäksi nuorten toivotaan kertovan ideoita siitä, mitä tukea ja apua, missä vaiheessa ja miten tuotettuna he olisivat tarvinneet.

Työpajojen tavoitteena on tuottaa vaikuttava, nuorten todelliset tarpeet ja toiveet huomioon ottava psykososiaalisen tuen palvelupaketin sisältö. Sisältöä hyödynnetään tulevaisuudessa Ohjaamojen ja me-talojen palvelujen, työotteen ja toimintakulttuurin kehittämisessä.



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Blogit Blogit

Mitä se Kohtaamon uusi assistentti nyt sitten tekee ja mitä sen toimenkuvaan kuuluu? Sitä olen itsekin ratkonut ensimmäiset työviikot, joihin on mahtunut paljon uutta tietoa ja uusia ihmisiä.
Kuka minä olen? Mitä minä osaan? Mihin minä pystyn? Näihin kolmeen kysymykseen perehdytään MOTIIVI tulevaisuussuuntautuneessa ohjaajakoulutuksessa. Työskentelyssä on keskeistä ohjata nuoria
TESSU ja Ohjaamo Jyväskylä osallistuivat JAMKin hankepäivään. Päivän aikana TESSU sai kertoa Ohjaamo-yhteistyöstä ja -valmennuksista, ja Ohjaamolle tarjoutui tilaisuus markkinoida toimintaansa JAMK:n
Kun Ohjaamo-töissä mennyttä vuotta katsoo taaksepäin, voi todeta kuten muinakin vuosina: tämä oli omalla tavallaan erityinen vuosi. Erityisen hyvänä voi pitää valtion myöntämiä lisäresursseja
Nuorten asunnottomuus on kasvanut, vaikka kokonaisuudessaan asunnottomuus on laskenut. Nuorten asunnottomuus on ratkaistavissa yhteistyöllä. Ohjaamot ovat yhteistyön alusta myös nuorten asumisasioiden

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa