Uutiset Uutiset

Viranomaiset yhdistivät voimansa ja kokosivat 18 vuotta täyttäville oman täysi-ikäistymispakkauksen

Sähköinen tietopaketti kokoaa yhteen kaikki ne viralliseen asiointiin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, jotka täysi-ikäisenä ovat nuoren omalla vastuulla. Sen ovat koonneet vuoden alussa toimintansa aloittanut Digi- ja väestötietovirasto sekä Kela, Ohjaamot, poliisi, Puolustusvoimat ja Verohallinto.

18 on hieno ikä, joka tuo monia oikeuksia. 18-vuotiaana voi muun muassa äänestää, saada autolla ajoon oikeuttavan ajokortin tai mennä naimisiin. Täysi-ikäisyys velvoittaa myös vastaamaan itse esimerkiksi verotukseen ja etuuksien hakemiseen liittyvistä asioista.

Digi- ja väestötietovirasto, Kela, Ohjaamot, poliisi, Puolustusvoimat ja Verohallinto kokosivat yhteen sähköisen täysi-ikäistymispakkauksen, josta löytyy tietoa ja tukea kaikista niistä virallisista asioista, jotka liittyvät täysi-ikäisyyteen.

– 18-vuotias on ensimmäistä kertaa itse vastuussa virallisesta asioinnista, eivätkä esimerkiksi kotona vielä asuvan nuoren vanhemmat voi hoitaa lapsensa asioita ilman erillistä puolesta asioinnin valtuutusta. Moni asia voi aluksi tuntua haastavalta, mutta apua asiointiin on aina saatavilla, kertoo viestintä- ja markkinointijohtaja Liinu Lehto Digi- ja väestötietovirastosta.

Suomi.fi-verkkopalveluun luotu Suomi.fi/18v-sivusto sisältää vinkit niin verokortin tilaamiseen, muuttoilmoituksen tekemiseen tai esimerkiksi passin, henkilökortin ja ajokortin hankkimiseen. Lisäksi sivuille on koottu kaikki ne tahot, kuten valtakunnalliset Ohjaamot, joista nuoret löytävät tukea virallisten asioiden hoitamiseen.

– Julkishallinnon palvelut sähköistyvät nyt vauhdilla. Kun täysi-ikäistyttyään hankkii verkkopankkitunnukset ja ottaa käyttöön Suomi.fi-viestit, on asiointi viranomaisten kanssa sujuvaa sähköisesti, Lehto jatkaa.

Sähköisiin palveluihin siirtyminen on sekä taloudellinen että ekologinen teko. Myös ympäristövaikutukset ovat merkittävät, kun turhasta paperipostista luovutaan.

– Osana täysi-ikäistymispakkausta lähetämme jokaiselle Suomessa asuvalle, tänä vuonna 18 vuotta täyttävälle nuorelle virallisen onnittelukortin, jonka toivomme samalla jäävän viimeiseksi paperipostiksi meiltä. Kortti ohjaa tietopankkiin ja antaa ohjeet siirtymisestä sähköisen asiointiin, Lehto jatkaa.

18-vuotiaan tietopaketti osoitteessa suomi.fi/18v.



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen.

Blogit Blogit

Maailma muuttui hetkessä koronapandemian myötä ja toimintoja piti siirtää nopeasti verkkoon. Myös Ohjaamoissa oltiin pakkodigiloikan edessä ja kaivattiin kovasti neuvoja ja vinkkejä ohjauksen
Ohjaamo on tähtiin kirjoitettu menestystarina. Se on merkittävin maamme nuorisotakuun puitteissa aloitettu toiminta. Tuskin alussa osattiin arvata, että ympäri Suomenmaata alkoi nousta ennätysmäärä
Tässä blogikirjoituksessa esittelemme, millaisia monialaisen uraohjauksen periaatteita toimijoilla on suhteessa asiakkaaseen, kollegoihin sekä mitä he odottavat itseltään. Kuvaamme myös lyhyesti
Nuorten tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin taitoihin lukeutuvat muun muassa ongelmanratkaisukyky, yhteistyötaidot, empatia ja globaalilukutaito. Missä ja miten tällaisia taitoja voi oppia? Lähtemällä
Mikä rakentaa aitoa monialaisuutta Ohjaamossa? Sitä pohdittiin Ohjaamo Varkauden TESSU2-valmennuksessa. Varkaudessa henkilöstö on pysynyt samana ja asiakkaat eivät ole ”minun” vaan ”meidän”.

Kohtaamo somessa Kohtaamo somessa